Forum

Amarath · Kettu Liittynyt: 18 Mar 2009 Viestejä: 150

No niin.. tämä ei toivon mukaan ole tavallista pullamössösoosia, mistä valitetaan ja mitä syötetään... (: Näin aluksi en kerro tekstistä mitään, mutta saat ottaa siitä itse selvää.

Idea lähtee kaverini ja minun inside-jutuista... x) Vähän "järkevämpään" muotoon väsättynä.. : DD

* * *

Olin juuri aloittanut opinnot ja muuttanut uudelle paikkakunnalle Helsinkiin. En ollut koskaan käynyt siellä ja se oli minulle täysin uppo-outo paikka, olinhan aikaisemmin asunut rauhallisella maaseudulla. Muuttaisin opiskelija-asuntoon, joka oli ikään kuin kaksikerroksinen rivitalo. Minua jännitti, sillä en ollut viettänyt aikaa juuri yksikseen. Nyt kun kaverinikin jäivät toiselle puolelle Suomea, sydämessäni tuntui melko tyhjältä.

Joku painoi stop-nappia ennen minua, havahduttaen minut mietteistäni. Nousin nopeasti pystyyn ja kävelin peräpenkeistä kohti linja-auton etuosaa. Kuski oli mennyt ulos avaamaan tavaratilan luukkuja, ja astuin avonaisesta ovesta laatoitukselle, kiinnittäen huomioni oitis korkeisiin rakennuksiin. Haukoin henkeäni miettien, miten tulisin toimeen tällaisessa suurkaupungissa. Silmäni häikäistyivät kirkkaista valoista, jotka valaisivat tummuvaa syysiltaa.

-Anteeksi, neiti? säpsähdin ja käänsin katseeni nopeasti oikealle. Linja-auton kuljettaja ojensi laukkuani minua kohti. Punastuen sopersin hänelle kiitokset ja lähdin vetämään suurta laukkuani eteenpäin kapealla kävelykadulla. Pääni pyörähteli joka suuntaan kiinnittäessäni huomion aina uusiin ihmeellisiin rakennuksiin, ihmisiin tai asioihin. Otin kännykkäni esille ja luin nopeasti reitti-ohjeet linja-autopysäkiltä raitiovaunupysäkille. Seurasin mielestäni ohjeita oikein ja pysähdyin. Tässä sen pitäisi olla. Pian raitiovaunu tuli kohdalleni, ja nousin kyytiin ihmismassan jäljessä.

Oli kulunut varmaan tunti, kun väsyneenä availin silmiäni. Raitiovaunu hiljensi hitaasti ja kuulin etäisesti kuulutettavan seuraavan pysäkin nimen. Melkein huudahdin, kun kompuroin ylös ja tartuin laukkuuni. Syöksyin ulos raitiovaunusta ja pysähdyin heti kadulle päästyäni. Joukko ihmisiä katsoi minua hiukan paheksuvasti, ja punastuen vedin hupparini hupun päähäni. Tästä ei olisi pitkä matka laitakaupungille, jossa asumukseni sijaitsi.

Sovitin avainta lukkoon. Pimeässä en nähnyt juuri mitään, ja tarvitsin avukseni kännykkäni valoa, jotta sain oven auki. Astuin pimeään eteiseen ja napsautin valot päälle. Kun ne syttyivät hitaasti välkkyen, näin välähdyksiä asunnosta. Valojen lopulta sytyttyä kunnolla, huokaisin ihastuksesta. Oikea unelmatalo! Vanhempani olivat tuoneet sinne aikaisemmin huonekaluja ja oitis raahauduin sohvalle istumaan. Hetken miettimisen jälkeen purin tavarani, otin jääkaapista syötävää, ja istuuduin telkkarin äärelle katsomaan Salattuja elämiä.

Silmäluomeni rävähtivät auki. Salkkareiden lopputunnari soi taustalla ja huone oli pimeänä. Ainoa valo tuli tv:stä, ja puhelimeni näytöstä, joka välkkyi. Unisena tartuin puhelimeeni ja painoin vastausnäppäintä.
-Heli Jokinen, vastasin puhelimeen omalla nimelläni, kuten tein aina sellaisten numeroiden kohdalla, joita ei ollut luettelossani. Odotin hetken aikaa, mutta vastausta ei kuulunut.
-Haloo? kysyin hiukan kärsimättömänä. Ei kai tämä ollut mikään pilapuhelu. Yhtäkkiä sydämeni alkoi hakata lujempaa.
-Auta minua... apua.. kuului vaimea, kuiskaava ääni puhelimesta.
-Kuka siellä on? melkein huusin puhelimeen. Nousin nopeasti ylös sohvalta ja napsautin jalkalampun palamaan. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin.
-Auta minua... apua.. toistui äskeinen pyyntö. Nyt olin varma, että tämä oli vain julmaa pilaa. Löin luurin korvaan ja istuuduin sohvalle, vieläkin hiukan säikähtäneenä. Kuka se olikaan ollut, ei toivottavasti jatkaisi soittoaan enää uudestaan. Uppouduin uudelleen tv-ohjelmien ääreen ja tartuin puoliksi syötyyn leipääni.

Seuraavalla mainostauolla kiirehdin tekemään toisen leivän ja lähdin nopeasti vessaan. Kun suljin oven, kuulin puhelimen eteisessä soivan. Se oli talon oma puhelin, langallinen, jonka vanhempani olivat välttämättä halunneet antaa minulle. Huokaisin turhautuneena ja avasin vessan oven. Puolijuoksua menin eteiseen ja tartuin puhelimeen.
-Heli, vastasin tällä kertaa vain etunimelläni. Kuuntelin hetken aikaa, kunnes tuttu hiljaisuus hiipi langan toiseen päähän.
-Kuule, jos tämä on jotain pilaa niin älä soita enää, kiitos! Kivahdin ja olin jo paiskaamassa luuria takaisin, kun selkäpiitä karmiva ääni kuului uudestaan:
-Auta minua... apua... Nyt riitti. Paiskasin luurin paikoilleni ja hain kännykkäni. Lähetin numeron numeropalveluun ja odotin vastausta. Viesti saapui nopeasti. Vauvan naurua imitoiva viestiääneni helähti hiljaisessa olohuoneessa ja otin puhelimen käteeni. Aloin lukea viestiä puoliääneen.
-Heli Jokinen... nolla neljä nolla... Samassa pakokauhu iski ruumiiseeni ja tuijotin vain lamaantuneena saapunutta viestiä. Tämä oli oma numeroni! Sydämeni tykytti hullun lailla, kun vapisevin sormin palasin vastattujen puheluiden tiedostoon ja tutkin aikaisemmin soittaneen tuntemattoman numeron. Kävin sen kerta toisensa jälkeen läpi uskomatta silmiäni. Se todellakin oli oma numeroni. Miten en ollut huomannut sitä aikaisemmin? Kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Minua alkoi todellakin pelottaa. Samassa hätkähdin, kun eteisen puhelin pärähti taas soimaan. Juoksin sen luo ja nostin luurin raivoissani korvalleni.
-Lopeta! Tämä ei ole hauskaa! huusin ja samassa tunsin helpotuksen tunnetta tunnistaessani äänen.
-Heli, Heli oletko sinä kunnossa? kuului äidin huolestunut ääni. Polveni valahtivat veteliksi, ja vajosin maahan.
-Heli? Heli! huuteli äidin ääni langan toisesta päästä.
-Äiti... tule hakemaan minut pois täältä... nyyhkytin puhelimeen ja aloin itkeä peloissani. Yhtäkkiä uusi paikkakunta, ei tuntunutkaan enää mukavalta. Ei ollut enää yhtä hauskaa olla 18-vuotias ja asua omillaan. Tunsin nyt olevani vain pieni tyttö, joka halusi peloissaan käpertyä äidin kainaloon nähtyään pahaa unta.
-Heli, mikä sinulla on hätänä? äidin ääni kysyi huolissaan. En voinut kuin itkeä, ja äiti ilmoitti tulevansa heti seuraavalla lennolla luokseni. Kuin unessa annoin luurin pudota kädestäni ja se jäi roikkumaan langan varassa kohti lattiaa.

Hitaasti nousin ylös, henkeäni vetäen. Kuuntelin hiljaa ympäristöäni ja lähdin sitten makuuhuoneeseen hakemaan mp3-soitintani. Sen pystyisi liittämään televisioon ja voisin kuunnella musiikkia rauhoittaakseni itseäni. Avasin hitaasti makuuhuoneen oven ja olin juuri sytyttämäisilläni valoja, kun jokin tarttui lujalla otteella käteeni.

Tajusin huutavani vasta sitten, kun oma kiljuntani sattui korviini. Kaaduin maahan ja lähdin riuhtomaan itseäni eteenpäin. Kädessäni ei tuntunut enää mitään, ja raahauduin kohti eteistä paniikin vallassa. Törmäsin eteisen kaapin oveen ja jäin siihen istumaan selkä sitä vasten. Tärisin kauttaaltani ja itkin shokissa. Yritin nousta ylös, mutta jalkani eivät kantaneet. Raahauduin kohti ulko-ovea ja tartuin kahvaan. Yhtäkkiä eteisen valo pimeni ja tuli pilkkopimeää. Hakkasin ovea nyrkeilläni huutaen kauhun vallassa. En saanut tartuttua oven kahvaan, sillä olin lamaantunut pelosta. Raavin ja riuhdoin ovea käsilläni, mutta se ei hievahtanutkaan. Yhtäkkiä jokin kietoutui nilkkani ympärille ja aloin potkia ja kirkua kuin hullu. Kynteni raapivat lattiaa hiissautuessani jonkun vetämänä taaksepäin. Paiskauduin vasten seinää ja tunsin käsien kietoutuvan kurkkuni ympärille. Luonnottomien käsien. Yritin nähdä eteeni, mutta pimeässä en nähnyt mitään. Pääni oli iskeytynyt seinään ja tunsin otsastani valuvan lämpimän veren. Yskin kauhuissani riuhtoen, kun en enää saanut henkeä. Samassa hapenpuute lamautti kehoni ja silmissäni alkoi pimetä. Viimeinen asia, jonka muistan, on punainen välkkyvä lankapuhelimen valo...

Heräsin lattialta tokkuraisena. Vieläkin oli aivan pimeää. Laskin tärisevän käteni vatsani päälle, ja tunsin jotain märkää ja tahmeaa. Omaa vertani. Kuvotuksen vallassa nousin istumaan ja tunsin kivun ympäri kehoa. Purskahdin lohduttomaan itkuun ja raahauduin kohti puhelinta. Se surisi ja kuului yhtäkkiä piippaus saapuneen viestin merkiksi.
-Heli, olen kohta siellä. Mikset vastaa puhelimeen? Katsoin puhelimen välkkyvää valoa ja tartuin luuriin kaksin käsin. Samassa puhelin pärähti soimaan ja paiskasin kädelläni vastausnäppäintä. Valuin lattialle sekavana ja tunsin, kuinka aloin menettää tajuntaani. Valkoinen valo välähteli silmissäni.
-Haloo? Äiti tässä, oletko siellä, Heli? kuului langan toisesta päästä. Raotin suutani varovasti ja laitoin peliin kaikki voimani vastatakseni heikolla äänellä:
-Auta minua... apua..

* * *

The dramatic end : DD

Pahoittelen mahdollisesti hyppivää ja töksähtelevää tekstiä.. ;(
_________________
Obama ja bin Laden pelasivat shakkia. Kumpi voitti? -bin Laden, tietenkin, sillä Obamalta puuttui kaksi tornia. ;D

Cheiri-* · Kettu Liittynyt: 30 Jou 2011 Viestejä: 203

oi. en mie osaa sanoa tähän mitään ): alku oli vähän tylsä, mutta
loppu oli mielenkiintonen ja omaperänen. jatka kirjottamista tähän
malliin, tulen varmasti lukemaan tekstejäsi vastaisuudessakin.
_________________
o [♥ u ♥] o

Amarath · Kettu Liittynyt: 18 Mar 2009 Viestejä: 150

Öää kiitos (: vähän randomillahan tuo teksti tuli...

Ja joo, juonikaavanhan oli tarkoitus mennä vähän sillä tavalla, että alku ei oikein koukuta, mutta loppu pläjähdys on (toivottavasti) ehkä vähän yllättävä : D Ei kyllä parhainta matskua, myönnetään..
_________________
Obama ja bin Laden pelasivat shakkia. Kumpi voitti? -bin Laden, tietenkin, sillä Obamalta puuttui kaksi tornia. ;D

tuulimari · CREW Liittynyt: 31 Maa 2007 Viestejä: 8054

Alku oli aikas tylsä ja ajattelin, että ehkä lopetan lukemisen siihen. Onneks kuitenkin luin loppuun! Loppu oli aika omaperäinen ja kiva, tykkäsin! Se, että puhelu oli soitettu omasta numerosta, oli kiva osanen, sidottuna yhteen lopun kanssa. Jätti kivasti auki, että lukija sai itse päätellä lopun. Oliko siellä asunnossa oikeasti joku vai oliko tuo Heli itse kaikan pahan alku ja juuri? Muhahaha, hienoa psykologista kauhuleikittelyä. Tykkäsin! (;
_________________
"Titanic was called the Ship of Dreams, and it was. It really was."

Amarath · Kettu Liittynyt: 18 Mar 2009 Viestejä: 150

Oi, kiitosta (:
Ehheh, oikeastaan itsekään en tiedä kunnolla tuota lopun tarkoitusta... (; se saa jäädä oman tulkinnan varaan... (:
_________________
Obama ja bin Laden pelasivat shakkia. Kumpi voitti? -bin Laden, tietenkin, sillä Obamalta puuttui kaksi tornia. ;D

Empty · Susi Liittynyt: 22 Maa 2010 Viestejä: 3211

Luin ensin nämä kommentit ja osasin varautua tylsään alkuun, mutta kannatti lukea, koska tykkäsin todella paljon tosta todella omaperäsestä lopusta. Enkä oikeen osaa muuta sanoa, ku että tykkäsin. :)
_________________
It plays who isn't afraid.

Amarath · Kettu Liittynyt: 18 Mar 2009 Viestejä: 150

Kiitoksia kiitoksia (:
_________________
Obama ja bin Laden pelasivat shakkia. Kumpi voitti? -bin Laden, tietenkin, sillä Obamalta puuttui kaksi tornia. ;D