Forum

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut muuten kuin pakosta, joten tekstini laadusta en ole aivan sataprosenttisen varma. Anyways, tämä teksti syntyi eräänä yönä, kun sain odottamattoman inspiraation ja minun oli mahdotonta enää nukkua ennen kuin sain tämän kirjoitetuksi. Tämä on vähän abstrakti ja tulee tänne julkaistuksi puolivahingossa. (:
Kiitän kommenteista.

~~~

Hengittäminen…
Mitä se olikaan?
Miten se tapahtuikaan?
Sisään, ulos, sisään, ulos…
Vai sisään, sisään ja ulos, ulos?
Oliko se sittenkin jotain siltä ja väliltä?
Puoliksi sisään ja puoliksi ulos, niinkö?
Olen varma, että sille oli jokin tietty kaava.
Entä jos en muistakaan hengittämiselle tarkoitettua kaavaa?
Olen matemaattisesti niin lahjaton.
Kaavat eivät jää päähäni.
Kuolenko minä nyt?
Vai menetänkö vain tajuni?
Pyörrynkö?
Minne minä sitten päädyn?
Ei.
Minun on muistettava…
Mutta miten?
Miten kaavoja muistetaan?
Miten hengittäminen muistetaan?
Rutto.

Minä pelkään joululomaa.

Mitä ihmettä minä muka silloin tekisin, kun en voi opiskellakaan? Ei meidän nettikään toimi, joten koneella olemisesta ei ole toivoa, enkä ole television ystävä. Olen varmaan koko loman ihan yksin ja ahdistun omassa huoneessani niiden valkoisten seinien keskellä. Se ei kuitenkaan huvita minua, ei alkuunkaan. En kestä jäädä kotiin. Minä en vain yksinkertaisesti kestä jäädä sinne sisälle kaiken ankeuden keskelle. Koti on minulle yhtä kuin kirous kaikkine pienine kommervenkkeineen.

Ehkä minä sekoan ja lähden hiihtämään. Vihaan hiihtämistä, mutta silti. Hiihdän, hiihdän ja hiihdän liu’uttaen sauvaa ja suksea metrin kerrallaan eteenpäin. Hiihdän niin kauan, etten enää jaksa hiihtää. En jaksa edes liikuttaa raajojani. Silti minä jatkan hiihtämistä, sillä olenhan tullut mielipuoleksi.

Hiihdän itseni maitohapoille, hiihdän adrenaliinin erityksen jo loputtua ja hiihdän lisää. Hiihdän pitkin järven selkää. Umpijäistä, lumen peittämää ja upottavaa järven selkää osaamatta lopettaa loputonta tarpomistani. Hiihdän, kunnes eteeni tulee sula kohta. Koska olen jo uupunut, enkä tajua ympäristöstäni paljoakaan, koska olen niin keskittynyt vain hiihtämään hullunlailla, jatkan matkaani. Sula kohta odottaa, odottaa ja odottaa – kunnes se nielaisee minut uumeniinsa.

Jää antaa periksi, se murenee allani pieniksi ja suuriksi jäälautoiksi, jotka painavat ymmärtämättömän hahmoni hyiseen veteen. Jää ei tunne armoa minunlaistani hiihtäjää kohtaan. Hiljalleen ja hyvin nopeasti minä alan upota. Sujahdan jäiden sekaan kuin kolikko taskuun ja – mikä oleellisinta – putoan, aina vain alaspäin. Raajani ovat niin väsyneet, niin puhki kuluneet ylimalkaisesta hiihtämisestä, etteivät ne kykene käsittämään käyvää käskyä: ”UI!” Raajani eivät ymmärrä pelastautua; ja niin minä uppoan.

Vesi on jäisen kylmää, jäätävää ja pistelevää. On kuin uppoaisinkin jäiden sijaan tikarialtaaseen. En ole koskaan harrastanut avantouintia, eikä harrastus liiemmin kutkuta mieltäni siinä vajotessani. Vajoan, uppoan, putoan hukkumiseen ja omaan kuolemaani.

Jäinen tikarivesi puskee läpi kuulaan, ei enää niin hikisen ihoni, ja viimein minä muistan, miten se hengittäminen tapahtuikaan. Hetkellinen ilo välähtää utuisten silmieni verkkokalvolla.

Hengitän sisään…

Aavistan, että jotain on pielessä. Vedän keuhkoihini jotakin muuta, kuin ilmaa, enkä tiedä, kuuluuko hengittämisen tuntua sellaiselta. Tupakan tervaamat keuhkoni täyttyvät samoista jäisistä tikareista, kuin koko ihoni, koko jaksamaton vartaloni väsyneine raajoineen. Samat pistokset ovat levinneet sisäelimiini asti. Hetkinen. Miten se hengittäminen sitten taas menikään? Ai niin…

Hengitän ulos…

Ei onnistu. Saan vain lisää tikareita keuhkoihini.
Tottelematon ruumiinrääpäleeni vajoaa yhä syvemmälle. Tunnen suunnatonta paniikkia, mutta myös äärimmäistä mielihyvää pistelevästä tuntemuksesta, joka on salvannut kehoni ja kaikki raiskat raajani. Minun on niin paha ja niin hyvä olla.

Pian jotakin irtaantuu alati alaspäin vaipuvasta ruumiistani. Sielu, tuo hyveellinen rikkuritar, on päässyt vapaaksi, raivannut tiensä ulos kuoleman kynsistä. Yhdessä Elämän kanssa Sielu alkaa kohota, nousta kohti pintaa ja erkaantua uppoavasta. Olen kuin alus, jonka miehistö kapteeneineen hylkää. Kapteeni on pelkuri.

Kierosti ilkkuen ja iloiten, kiitosta ja pelastusta veisaten Elämä ja Sielu naureskelevat ruumiille, joka hitaasti, mutta varmasti ja vakaasti loittonee nuoren eliniän mittaisista ystävistään. Maailma, koko globaalinen systeemi, on petturuudessa kypsennettyä grillilihaa. Sielukkaat ovat eronneet toisistaan, sillä toiset käänsivät toiselle selkänsä ja iskivät kaksinaamaisuudellaan suoraan sydämeen.

Ilman Elämää ja Sielua ruumis jatkaa uppoamistaan aina järven mutaiseen pohjaan saakka raajoineen ja suksineen päivineen. Vielä viimeisen elämän väikkeen taistellessa tietä ulos hylätystä ruumiista, elottomille kasvoille syttyy haudantakainen hymy. Se kertoo joko ansaitusta rauhasta tai ikuisesti vaeltamaan jäämisestä. Sitten kaikki vähäinenkin elo lähtee ja hymy siirtyy suoraan kuoleman kalpeille kasvoille.

Elämä hylkää ihmisensä ja Sielu sulaa, kuten tekevät jäätkin kevään tullessa. Lämpö saapuu takaisin talventakaisilta nokosiltaan ja alkaa pönkittää luontoa maagisilla taikasanoillaan. Sillä välin Sielu ja Elämä kohoavat siivet selässään yhä korkeammalle ja korkeammalle. Ne temmeltävät ja iloitsevat vapaudestaan, kun niiden entinen vanginvartija makaa silmät selällään ja kuolema ympärilleen verhoutuneena tuolla järven pohjassa tuhat ja taas tuhat tikaria ruumista viillellen.

”Aika karua, eikö?”
”Sä oot sairas.”
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

ZeZininenWalomiekka · Susi Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 2074

Tämä on upea.

Tuo idea on vain hieno. Mielipuolinen kuvaus ihmisestä, se pieni hulluuden pala joka varmaankin kaikissa asustaa mutta josta kukaan ei uskalla puhua, koska luulee olevansa ainut. Ei tässä tarvitsisi edes olla oikeastaan kyse hiihtämisestä, homma pikemminkin liittyy siihen, että tämä henkilö vihaa hiihtämistä, joten homma sitten korostaa tätä sekoamista. Koko homma alkaa lähinnä pienenä hauskana ajatusleikkinä, jossa henkilö vain miettii, että mitä jos päätyykin tekemään jotain, mitä ei normaalisti tee, aivan kuin minä miettisin, että ties vaikka aloittaisin joskus lenkkeilyn. Mutta sitten asia vain lähtee etenemään johonkin karmivampaan, psykopaattisempaan suuntaan.

Ja tuo loppu, todelliseen maailmaan palaaminen - ah, täydellistä. Jos tämä kertoja olisi hahmo kirjassa, elokuvassa tai sarjassa, tuo aika varmasti olisi suosikkihahmoni. Oikeasti.

Tässä ideassa on vain oma kauneutensa. Vaikka itse teksti ei ollut mitenkään erityisen mahtavaa, en ahminut tätä rivi toisensa jälkeen ja halunnut lukea lisää ja lisää, idea on upea - sekä myös, että uskalsit kirjoittaa tästä aiheesta. Minä olen kirjoittanut samantyylistä aihetta sivuavan lyriikan, ja epäröin näyttää sitä kenellekään. Koska se vain on niin...hullu. Mutta sellaisessakin on oma kauneutensa. Kaikki eivät näe sitä kauneutta, mitä on Emilie Autumnin tietyissä kappaleissa tai tässä tarinassa, mutta siinä on silti sitä.

Voisin etsiä tästä kirjoitusvirheitä, huonoja lauseita tai sopimattomia sanoja, mutta se tuntuisi pyhäinhäväistykseltä. Jätän sen jollekin muulle, joka tätä tarinaa lukee.
Kiitos pysäyttävästä lukukokemuksesta.
_________________
I'll gladly take your soul.

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

ZeZininenWalomiekka, kiitos erittäin paljon kommentistasi! Tuntuu kerrassaan mahtavalta lukea tuollainen, minusta kovin ihastuttava ja imartelevakin, kommentti tekstistä, josta en ole ollut alkuunkaan täysin varma. Vetää melkein sanattomaksi. Kiitos, kiitos suuresti sinulle! (:
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

UPupUPpia, nousee. ^
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

tuulimari · CREW Liittynyt: 31 Maa 2007 Viestejä: 8054

Täytyy sanoa, että tämä on aivan upea tarina. Ensin otsikko hiukan hämäsi ja epäilytti, mutta tarina itsessään oli aivan upea. Idea iski minuun hyvin syvälle;

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

tuulimari, kiitän suuresti kommentistasi! Mukava kuulla, että tekstini miellyttää. (:
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

Miyu-* · Kettu Liittynyt: 03 Hel 2012 Viestejä: 321

Outo, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teksti kyllä. Pidin lukemastani suuresti, vaikka otsikko ensin vähän hämäsikin.

Kieliopista aloitettuna teksti oli sujuvaa sekä lähes virheetöntä. Teksti kulki sulavasti sekä tarpeeksi nopeasti, kuvailu oli myös otettu tarpeeksi hyvin huomioon. Turhia töppäilyjä tai hitaasti kulkevia, tylsiä kohtia en juurikaan havainnut. Kielioppi on hallussa, en löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä. Tosin en niitä etsimällä etsinytkään.

Tarinasi idea on mielenkiintoinen ja sen aloitettuaan on vaikea lopettaa lukeminen. Tarinan loputtua tulee tunne, että haluaa jatkaa lukemista ja tietää "Hullun hiihtäjän" tulevista ajatuksista. Toisaalta tarina jättää pienen, mielenkiintoisen varjon jossa ei haluakaan tietää enempää. Hiukan ristiriitaista. Mutta pidin suuresti lukemastani. Lainaisin varmasti tuon saman lainauksen kuin tuulimarikin, niin ihanan ytimekäs ja iskevä se oli. Voit vain onnitella itseäsi!

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

Miyu, kiitos hirmuisesti kommentistasi! Mahtavaa, että pidit lukemastasi. (:
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

Söde · Jänis Liittynyt: 25 Tou 2010 Viestejä: 59

Aivan mahtava! Ei muuta voi sanoa

//Muut ovatkin jo hyvin kuvailleet koko tarinan, joten mitä siihen lisäämään...
_________________
Shut up and listen

IngenTingenTrol · Jänis Liittynyt: 22 Tam 2012 Viestejä: 48

Tosi hyvin kirjoitettu! Isot kehut :^D

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

Söde ja IngenTingenTrol, kiitos paljon! (:
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.

Deitsu · Jänis Liittynyt: 07 Jou 2011 Viestejä: 69

Tää tarina tosiaan muutti taas mun ajatuksia täysin. Se sai mut taas niille mielipuolisuuksien rajoille, jotka mulla on. Mutta lukemastani pidin kovasti. Ehkä paras lukemani tarina tähän mennessä. Rakastin kerrontaa, kuvailua, sitä, kuinka henkilö itsessään mietiksi ja oli seonnut ja ahdistunut. Se, kuinka Elämä ja Sielu leijuivat ilmaan, oli myös hyvin koskettavaa ja kaunista.
Rakastin tarinaa itsenään, enkä tajua itsekkään kovin että miksi. Mutta kaunis se oli, ja siitä pidin.

Kiitos lukukokemuksesta. 8)

Niiskuneiti · Jänis Liittynyt: 13 Tam 2012 Viestejä: 37

Tosi hieno teksti, lappu! Siis itse en pidä järkevänä aiheena mielipuolta, mutta ihan hienohan tämä on.

Oma mielipiteeni saattaa erota hiukan edellisistä; ehkä en ihan pitänyt tunnelmasta ja kuvailutyylistä, tai jostain, en tiedä. Yritä tästä lähtien kirjoittaa ehkä vähän terävämmin ja tarkemmin, hellävaraisesti, hakea sitä täydellistä juttua!

lappu · Jänis Liittynyt: 12 Huh 2009 Viestejä: 39

Deitsu ja Niiskuneiti, kiitos kommenteistanne! Kumpikin oli hieno lukea. (:
_________________
Dear diary, a chipmunk asked me my name today, I said it was Joe; that lie will haunt me forever.