Forum

Tähtisilmäinen · Susi Liittynyt: 19 Tou 2010 Viestejä: 1875

Paritus: minäkertojan ja Aadan välillä, mutta se ei ole jutun pointti
Ikäraja: K 11
Varoitukset: kuolema
Yhteenveto: Heti marraskuun alussa Aadan elämälle lyödään aikaraja ja se isketään kylmästi neljän viikon päähän.

A/N: Aadasta piti aluksi tulla Aata, mutta sitten tyydyin vähän yksinkertaisempaan versioon. Kaikki tekstissä mainitut kirjat ovat lukemisen arvoisia (enkä omista niistä yhtäkään).

Valkoliljat

Kaikki alkaa syyskuusta. Sinä vuonna Aada kalpenee yhtä tahtia taivaan kanssa eikä jaksakaan enää juosta ottamaan vastaan puista putoavia lehtiä. Kesän loppupuolella alkanut kuumetauti on vienyt häneltä voimia ja tyttö niiskuttaa jatkuvasti kun teemme kävelyretkiä ruskan värittämässä metsässä.

Silloin kumpikaan meistä ei tietenkään ymmärrä kunnolla, mistä on kysymys. Kuvittelen sen olevan vain tavallista sitkeämpää flunssaa, jonka voi hoitaa pois lämpimällä mehulla ja säännöllisillä yöunilla. Siksi yritän saada Aadan ajatukset muualle puhumalla hänelle arkipäiväisistä asioista, kirjoista joita olen lukenut ja ystäväni hymyilee urheasti, vaikka olemuksesta näkee, että hän toivoo pääsevänsä pian taas nukkumaan.

Syksy on sinä vuonna poikkeuksellisen kaunis ja kaunis on myös minun alituisesti kasvava rakkauteni tyttöä kohtaan. Koristelen Aadan tummat hiukset punaisilla lehdillä ja otan hänestä valokuvan, jonka kehystän yöpöydälleni. Katsellessani sitä iltaisin nukahdan onnellisena.

Lokakuussa Aada viedään ensimmäisen kerran sairaalaan.

Minä en ole paikalla kun se tapahtuu ja tunnen asiasta myöhemmin syyllisyyttä, vaikka tiedän etten olisi mitenkään voinut estää häntä kaatumasta lattialle heti aamulla sängystä noustuaan. Yritän lohduttautua sillä, ettei hän ollut yksin vaan isosisko tuli heti kuultuaan pelottavaa kolinaa sisarensa huoneesta.

Minä olen perheen jälkeen ensimmäinen joka saa tietää. Soittaessaan itkuisen puhelun Aada vetää minut mukaan seuraavien pitkien kuukausien mittaiseen taisteluun, vaikkei sitä silloin vielä ymmärrä. Hän tietää ainoastaan, että jossain syvällä rinnassa kasvaa möykky, joka imee häneltä elinvoimia ja jota ei ole mahdollista poistaa.

”Minä en halua että tässä käy näin”, kuiskaa Aada puhelimessa. Minusta on tullut mykkä.

”Heidän on pakko ottaa se pois”, Aada yrittää vielä ennen kuin murtuu kokonaan. ”Tämä ei voi tapahtua minulle.”

Kuukausi kuluu epämääräisen pelon vallassa ja minä ajattelen, että on ollut pakko sattua jokin erehdys. Aada on aivan liian nuori ja terve, hän kyllä selviää tavalla tai toisella. Tyttö raahautuu klinikalta toiselle samalla kun minä keskityn vihaamaan lääkäreitä, jotka eivät hoida häntä terveeksi. Eivätkö he näe, että Aadalla on perhe joka rakastaa tätä? Eikö kukaan ole kertonut heille, että Aadalla on ystäviä, jotka tekisivät hänen puolestaan mitä tahansa?

Heti marraskuun alussa Aadan elämälle lyödään aikaraja ja se isketään kylmästi neljän viikon päähän. Me istumme ulkona mattolaiturilla, sillä puhdas ilma tekee hyvää Aadan voinnille. Pakkaset ovat myöhässä, vaikka kylmä tuuli käykin meren yllä ja vavisuttaa puiden alastomia oksia.

Minä olen henkisesti aivan poikki, sillä Aada on alkanut jo luovuttaa - tappion kuulee hänen äänestään, siitä ettei hän tahdo puhua tulevaisuudesta – ja se tarkoittaa, että minun on kannateltava meitä molempia, vaikka omakin uskoni on hukassa.

Tyttö riutuu silmissä pois, enkä minä tiedä olisiko armollisempaa pidellä kiinni niin tiukasti kuin kykenee vai antaa hänen mennä. Itsekkäästi ajattelen, ettei Aada voi jättää minua, koska meillä on niin paljon vielä kokematta. Oli tarkoitus matkustaa Pariisiin ja muuttaa samaan asuntoon Joensuussa. Enkä tahdo tehdä sellaisia asioita kenenkään muun kuin Aadan kanssa.

”Tulisipa talvi nopeasti”, Aada sanoo katsellen kauas ulapalle. ”On hirveä ajatus, etten näkisikään ensilunta tänä vuonna.”

Haluaisin kieltää häntä puhumasta sellaisia asioita ja käskeä kaivamaan itsestään esiin sen voimakastahtoisen tytön, joka on hurjaa vauhtia lannistumassa salakavalan sairauden alle.

”Totta kai sinä näet ensilumen”, vakuutan, mutta Aada pudistaa päätään.
”En välttämättä. Puhuivat radiossa, että ilmat ovat liian epävakaat. Voi olla, että se tulee vasta vähän ennen joulua.”
”Mutta eihän sillä ole mitään väliä”, vastaan ääni väristen.
”Lopeta. Jos pakkaset eivät ala viikon kuluessa, en enää koskaan näe lunta.”

Minä tahdon antaa Aadalle kunnollisen syyn taistella ja siksi tartun häntä kiinni hartioista ja vedän hänet suudelmaan, joita emme ole vaihtaneet sitten syyskuisten metsäretkien. Tällä kerralla Aada kuitenkin riuhtaisee itsensä irti ja läimäyttää minua avokämmenellä poskelle. Sitten hän alkaa itkeä.

”Senkin idiootti! Enkö minä käskenyt sinun lakata rakastamasta sinua? Minä kuolen, tajuatko.”

Käy ilmi että sääennustajat ovat kerrankin olleet oikeassa ja lumi sataa maahan vasta viikkoa ennen jouluaattoa. Mutta oikeassa olen minäkin, sillä Aada pääsee myös sinä vuonna kävelemään kuuraisille pelloille ja nauttimaan hiutaleista. Se on kaikkien mielestä ihme. Mitä lähempänä vuoden päättyminen on, sitä paremmaksi Aadan vointi muuttuu ja hetken aikaa me kaikki uskomme onnelliseen loppuun. Kuoleman häilyvää varjoa ei voi kokonaan häivyttää mielestä, mutta ainakin taistelutahto on palannut Aadan silmiin.

Lähden uudeksi vuodeksi hänen perheensä mukaan mökille pohjoiseen, missä istumme takan ääressä katselemassa raketteja ja sulatamme vaahtokarkkeja tikunnokassa.

”Minä lupaan nostaa matikan numeroni ensi vuonna”, aloitan helpolla lupauksella. Aada nuolee sokeritahmaa sormistaan ja sanoo: ”Minä lupaan viimein lukea Hobitin.”

”Minä opettelen ajamaan pyörällä ilman käsiä”, jatkan. Me yllytämme toisiamme sitoutumaan yhä suurempiin asioihin.

”Minä lupaan olla onnellinen.”
”Minä lupaan pysyä sinun luonasi.”
”Minä lupaan selvitä elossa koko vuodesta.”

Sitten keskitymme vain syömään ällöttävän makeiksi käyneitä eväitämme, sillä sen jälkeen on mahdotonta keksiä enää mitään sanottavaa.

Tammikuussa Aada kaatuu uudestaan, mutta tällä kertaa minä olen paikalla näkemässä, kuinka hän huutaa kivusta maatessaan lattialla. Ambulanssin tullessa Aadan isosisko kietoo kätensä ympärilleni ja halaa tiukasti itseään vasten. Minäkin ulvon kuin sama tuska korventaisi rintakehääni.

Kaikki tulee takaisin – epätoivo, pelko, väsymys, tunteet vyöryvät yhtenä sekamelskana päässäni ja pakottavat minut pysymään pois koulusta jonkin aikaa. Käyn Aadan luona sairaalassa niin usein kuin voin ja yritän olla katsomatta ranteeseen kiinnitettyä tippaletkua. Luen hänelle ensin Pessin ja Illusian, myöhemmin Pikku prinssin. Suljettuani kirjan Aada kohottaa läpikuultavaksi käyneen kätensä minun kämmenselkäni päälle ja hymyilee.

”Mitä luulet, pääsenköhän minäkin tähdelle kun kuolen? Onkohan sielläkin baobabeja ja turhamainen ruusu vaatimassa huomiota?”

Hän on alkanut taas puhua kuolemasta, mutta sävy ei ole enää katkeruuden sävyttämä vaan levollinen ja hyväksyvä. Minä en vieläkään kykene lausumaan sitä ääneen, mutta tiedän että Aada elää päivästä toiseen kovan lääkityksen varassa. Se tekee hänet hieman sekavaksi ja tokkuraiseksi, mutta ilman sitä kipu sumentaa järjen.

”Olen varma, että sinulla on erittäin kaunis kotitähti”, vastaan lähtien mukaan leikkiin. ”Minä katselen sitä joka ilta ennen kuin menen nukkumaan.”
”Ja minä ajattelen sinua aina tähyillessäni pimeän avaruuden lävitse kohti Maa-planeettaa.”

Pari päivää keskustelumme jälkeen Aada ummistaa silmänsä ja aloittaa matkansa kohti omaa tähteään.

Kuukausien varoitusajasta huolimatta minä rikon teekupin ja revin hiuksia päästäni kun äiti tulee kertomaan asiasta. Käperryn hänen syliinsä kuin olisin taas pikkulapsi ja itken, koska olen elossa mutta Aada ei koskaan pääse ylioppilaaksi tai mene kanssani naimisiin.

Myöhemmin samana iltana ostan tutulta kukkakauppiaalta kimpun valkoliljoja ja lasken ne mattolaiturilta hyiseen mereen.
_________________
Sinä olet kaunis kun kerrot onnellisia asioita.

ZeZininenWalomiekka · Susi Liittynyt: 21 Kes 2009 Viestejä: 2074

Jos nyt kommentoin jotain kun kerran luinkin, vaikkei minulla mitään hirveän rakentavaa sanottavaa taidakaan olla.

Ensinnäkin, tämä on oikein mallikasta tekstiä, joka lukee ihan mielellään. Mikä tahansa se onkin, joka tekee tekstistä mielenkiintoista, sitä on tässä. Kieli on sujuvaa, tapahtumat kulkevat oikealla nopeudella, enkä yllättyisi, vaikka löytäisin tällaisen tekstin jostain novellikokoelmasta tai jtn vastaavaa.

Tässä vain tulee se, mitä voisi ehkä jo kutsua makuasioiksi. Tämä on ihan hieno teksti, mutta siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se ei räjäytä tajuntaani upeudellaan, ei laita minua ajattelemaan, eikä mikään hahmoista kiinnosta minua erityisesti.

Mutta ehkä sen ei ollut tarkoituskaan olla mikään maailmaa järkyttävä teksti, ja se on onnistunut tehtävässään. Joten tämä kommentti taisi olla aika turha?

Tietenkin se, että luin tämän jopa loppuun asti, oli jo sinänsä saavutus tekstille. x)
_________________
I'll gladly take your soul.

Tähtisilmäinen · Susi Liittynyt: 19 Tou 2010 Viestejä: 1875

Hah unohdin että edes laitoin tämän tänne. : D Kiitos joka tapauksessa kommentista! Makuasioista lienee turha kiistellä.
_________________
Sinä olet kaunis kun kerrot onnellisia asioita.

Alyana · Susi Liittynyt: 27 Maa 2011 Viestejä: 1108

;______;

Mie pystyn niiiin samaistumaan tähän tekstiin. Tai okei, en ihan, mutta tosi lähellä. Äitikin sai ensimmäisen tuomionsa marraskuun alussa ja on ihme tämäkin, että vielä täällä on. Eii siitä sen enempää, oli pakko vain mainita!

Apuaa, en osaa sanoa tähän mitään rakentavaa, sori! Tykkäsin hirmuisesti ja tää on varmaan parhaita tekstejä mitä siulta olen lukenut. ♥

ps. Lilja on miun lempikukka!

Olipas jotenkin tyhmä kommentti
_________________
Annan menneisyyden viinin vuotaa mut kuiviin lattialle.

Cheiri-* · Kettu Liittynyt: 30 Jou 2011 Viestejä: 203

tähtis *-* hienoin teksti mitä olen koskaan sulta lukenu! en osaa
sanoa tästä mitään kritisoivaa. kuvailu oli sujuvaa, tarina eteni
jotenkin tosi luontevasti. harvoin pääsee tältä foorumilta lukea
näin tasokkaita tekstejä ♥

olipas tosi rakentava kommentti juu ♥

Tähtisilmäinen · Susi Liittynyt: 19 Tou 2010 Viestejä: 1875

Kiitos molemmille! ♥ Kommenttine ilahduttivat todella paljon. (Ja Alyanalle sympatiahalauksia, olet hieno tyttö.)
_________________
Sinä olet kaunis kun kerrot onnellisia asioita.