Forum

laratti · Ilves Liittynyt: 22 Hei 2009 Viestejä: 583

Nimi: Metsän valtakunnan taistelu
Genre: Fantasia, seikkailu
Spoilerit: Jotkin kohatukset ovat ideoitu pelistä Kingdom Hearts Birth By Sleep.
Varoitukset: Ei kovin raakaa, mutta 'miekkailua'
Muuta/juonitiivistelmä: Orpo poika Linus seikkailee kaverinsa Valton kanssa ja eräänä päivnä tuon ystävä on tehnyt heille kummallekkin miekat, "Terät". Heti tuon jälkeen Linuksen lyhyt elämä muuttuu.

Henkilöitä:

Linus, vaaleahiuksinen orpo poika joka saa käteensä Terän 14-v., jota pitelee hetken aikaa. Helposti suuttuva, oikean vihan peittävä mutta muuten mukava henkilö.

Valto, ruskeahiuksinen Linuksen kaveri, joka ojentaa ystävälleen miekan, jota itse on pidellyt jo 4 vuotta. Hyvä näyttelemään, kuten tulet lukemaan. Mestari Argenin oppilas.

Vanes, Yksi harvoista Argenin oppilaista. Hyvä taistelemaan, tunteeton ja osa Tunneterää Linuksen kanssa.

Sisennykset eivät näy. Anteeksi. En pidä itsekään siitä että niitä ei ole.

Katsoin hämmästyneenä parhaan kaverini tekemiä miekkoja, jotka hän otti esille tullessaan eteeni pellon horisontista. Ne oli tehty vahvasta puusta ja päälystetty jollain kovalla aineella. Päädyssä oli kolme tylppää terää ja toisessa päädyssä oli kohta, josta pidettiin kiinni. Sen ympärillä oli jonkinlainen turva kädelle. Ainaskin Valto sanoi niin minulle. - Ja nyt, kun meillä on tämmöiset ”Terät”, kuulumme siihen joukkoon joka harjoittelee kaupungilla taitaviksi taistelijoiksi! huudahti Valto innoissaan hypäten ja ojensi minulle toisen Terän. Otin sen rungosta kiinni, sitten kunnon otteen ja vedin liikkeen, kuin olisin voittanut taistelun. Se oli kiva. Valto naurahti ja teki omanlaisen liikkeen. Nauroimme itsellemme ja toisillemme. Mutta nauru loppui lyhyeen, kun kuulimme metsästä:
- Tulkaa! Heti.
- Ha? ihmettelin ja Valto otti askeleen taakse päin. Kaiketi säikähti. Katsoimme toisiamme
hetken hiljaa. Seikkailunhimoni takia aloin lokkia pois pellolta metsään, vaikka minua pelotti
hieman… Seurasin edelläni olevia juoksuääniä. Valto kiihdytti vierelleni ja sanoi: - Ole valmiina.
- Mihin? kysyin huohottaen, epävarmana ja jännittyneenä katse ystävässäni. Hän vastasi; - Pieneen taisteluun, samalla kun hän otti Terästä paremman otteen. Pysähdyin päätä pudistellen ja käsiä kielteisesti liikuttaen: - Hei hidasta vähän! En rupea… tappelemaan?
- Nyt ei puhuta nyrkeistä, vaan Teristä! hän sepitti äänensävy ärsyyntyneenä, kun pysähtyi kääntyen eteeni. Tuhahdin. Jokuhan voi vaikka murtaa luuni tällaisella kovalla, teräksisellä miekalla! Seisoimme aukiolla, metsän ympäröivänä, silmät sirissä toisia tapittaen. Sanoin vihaisella mielellä:
- Välillä olet minulle turhaa … etsin oikeaa sanaa katse sivussa. Valto oli hiljaa. Sitten näin, jotain kiiltävää ystäväni takana. Se liikkui epäilyttävästi..:
- Valto, varo! huusin tönäisten säikähtyneen ystäväni sivuun. Refleksistä löin Terälläni kiiltävää asiaa. Kalahdus. Loikkasin taaksepäin ja varjoista tuli esiin oudosti pukeutunut poika. Hän piti kädessään suurta yksinkertaisen näköistä miekkaa. Kai jonkinlainen Terä… Vai? Vaaleahiuksinen jätkä kysyi valmiina hyökkäämään:
- Taistelunko tahdot?
- Vaikka heti! sanoin kovalla hieman värisevällä äänellä rypistäen otsaani taistelu valmiissa asennossa. Poika virnisti. Oliko virhe? En ehtinyt enää kieltäytyä tai miettiä. Hän aloitti.
Poika hyppäsi ilmaan, luonnottoman korkealle. Terä kädessään. Hän vetäisi sen
päänsä ylitse oli aikeissa iskeä olkapäähäni. Ehkä. Loikkasin sivuun. Ei osumaa, kuului vain ääni kun Terä meni maahan kiinni. Ehdin siis väistää, mutta hänestä ei ollut minun siirtoni aika: Poika juoksi minua päin, valmiina iskemään sivulta. Laitoin Teräni vastaan. Pistin painoa taimmaiselle jalalle – kalahdus – olin torjunut sen. Sanahdin voitokkaasti, vetäisin miekkani pois ja iskin nopeasti tuon reiteen. Osuinko? Kyllä. Poika horjahti ja äänähti tuskasta. Ennen kuin vedin toisen iskun hän loikkasi matkan taaksepäin, Valton vierelle. Säikähdin. Oudosti pukeutuneet punahiuksinen tyttö ja mustahiuksinen poika pitelivät hiljaista ystävääni aisoissa.
- Antakaa hänen olla! huusin ja vetäisin kädet sivulle ärtyneenä. Otin juoksuaskeleita heitä päin, valmiina iskemään. Juuri kun olin hyppäämässä, pysähdyin henkäisten. Valto oli tajuton. Suuni oli järkytyksestä auki. Käänsin katseeni porukkaan ja kysyin raivoissani:
- Mitä teitte hänelle?
- Emme mitään. Häneltä meni taju jo kun tönäisit pois Cloudin hyökätessä, tyttö sanoi ja kohautti olkapäitään. Virnistäen. Katsoin häntä silmiin. Paholaisen katse syöksyi niistä esiin. Suoraan sanottuna.
- Mutta oli virhe kääntää katse pois virallisesta vihollisesta…
- Hm? hämmästyin ja nousin enemmän pystyyn taisteluasennostani. Katselin ympärilleni. Vihollinen? Siis se poika? Cloud? Mihin se muuten meni? Sitten se tapahtui. Todella nopeasti. Käännyin ympäri. Hän seisoi takanani. Ja… ei seissytkään…
- Olen täällä , kuului ääni ylhäältä. Miten hän sinne pääsi? Luonnotonta. Katsoin ylös. Siellähän hän oli. Pää alaspäin ja tippui, kun katseemme kohtasivat. Cloud putosi Terä kädessään, sitten hän kiepahti osittain vatsalteen osittain seisomaan ja piteli Terää kaksinkäsin päänsä yläpuolella. Käännyin paetakseni, mutta liian myöhään…

Makasin maassa. Päätäni särki. Näin jonkun kävelevän eteeni. Silmissäni sumeni, tajuni lähti…

* * *

Linus makasi maassa. Vatsalleen kätensä päällä, metsäaukiolla. Hänen vieressään seisoi mies, joka oli pukeutunut oudosti, hän myös: harmaa hieman koristeltu kauluksellinen paita ja ruskea vyö. Siitä lähti henkseleiden tapaiset vaatetukset, mutta ristissä. Siinä kohtaa missä nauhat tapasivat, oli jonkinlainen merkki. Hiekan väriset housut, pitkävartiset ruskeat kengät ja viininpunainen viitta. Olkapäissään hänellä oli hieno kuviolliset suojukset ja myös kyynärpäissään.
- Tulit, Mestari Argen, kuului nuoren ääni hänen takaa. Poika oli pukeutunut mustaa, lyhythihaiseen paitaan josta lähti valkoiset, löysät irtohihat. Vaaleat lyhyet pussihousut ja viininpunainen kaulahuivi kaulassaan hän käveli Mestari Argen vierelle.
- Olet hyvä näyttelemään, Valto, sanoi mies hiljaisella, möreällä, mutta pehmeällä
äänellä. Poika tuhahti. - Mitä varten Linus? hän kysyi äänellä jossa ei ollut tunteita. Mestari Argen hymyili pienesti ja pirullisesti. Hän nosti toisen kätensä selän takaa ja selitti:
- Sinun ja hänen Negatiivisuus sydämessä on vahvaa. Te osaatte pitää sen sisällänne ja tuoda ulos. Sinä, siis. Hän ei hallitse Vihaansa ja Pimeyttänsä sisimmässään. Kun otan teidän Pimeyden tai hänen, vähän sinun, niin muodostan hahmon jonka avulla…
Hän laittoi kätensä nyrkkiin: - … voin alistaa nämä maat, omakseni: vihalla ja Pimeydellä. Sen pimeydellä. - Hmph, mitä minulle, meille käy, Mestari Argen? Valto kysyi. Mies katsoi oppilastaan sivusilmällä.
- Sinusta en tiedä, mutta Linus menee koomaan muutamaksi viikoksi, herää ja joutuu teokseni käsiin. Ja tuhoutuu. Samalla, muodostuu Sensumlamina, eli Tunneterä, jonka avulla saan tämän metsän, maan, maat haltuuni, nuo kerrottuaan, hän nauroi hiljaa katse Linuksessa.
- Mutta jos Linus on parempi kuin taistelija, jonka luot hänestä? kuului tuttu ääni, Cloud. Hän käveli Valton vierelle ja jatkoi: - Minusta hän oli kuitenkin vahva ja nokkela…
Valto nyökkäsi.
- Hmp. Luomukseni tulee Vihasta, Negatiivisuudesta, eikä mistään mistä Linuksen parempi puoli on tehty; Valosta ja Toivosta, hän selitti ja potkaisi hieman Linusta ja tuo oli selälteen. Mestarin käteen ilmestyi hieno, suuri Terä. Hän otti siitä kaksinkäsin kiinni, kun käänsin päädyn kohti Linuksen rintaa. Kärkeen ilmestyi pieni, tumma valopallo. Se suureni hieman ja sitten, nopeasti siitä meni valoviiva suoraan pojan rintaan. Tuon silmät avautuivat, hän henkäisi pienesti, jonka jälkeen yritti haukkoa hiljaa henkeä. Voimasta tuon vartalo nytkähti ja nousi hieman ilmaan. Sitten jonkin pieni sinertävä valopallo nousi ilmaan. Linuksen rinnasta, Mestari Argenin silmientasolle.
Terän voima katosi. Linus veltostui. Tuon siniset silmät sumenivat – hänen pupillinsa olivat kadonneet. Sininen valopallo nousi ylemmäs. Se suureni ja samalla se keräsi Pimeyttä itseensä. Nuoret pojat ottivat peruuttavan askeleen taaksepäin. Mestari Argen virnisti ja laittoi kätensä selkänsä taakse. Valopallo, tai Pimeyspallo oli jo suuri ja tumma.
Sitten se alkoi hälvetä. Sisällä oli hahmo, musta-sinisessä asustuksessa. Hän avautui
sikiöasennosta pää taivasta kohti, kädet ja jalat suorina. Pojan ruumis tippui hiljaa maahan.
- Nimesi olkoon Vanes, mestarina minä, Argen!
- Kyllä, Mestari.
_________________
Minulla on donitsi ja jaan sen sinun kanssasi - sinä saat reiän