Forum

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

Author: Aromaa
Beta: Lakritsavene
Pairings: ei oole
Disclaimer: hahmot kuuluvat Masashi Kishimotolle, minä kirjoitin.
Genre: fantasy,humour,adventure
Summary: "Nousin ylös ja tungin kädet taskuihin ja huokaisin. Huomasin että kristalli oli taskussani ja pyöräytin sitä taskussani, mutta pahuksen kristalli kosti ja poltti näppini mustiksi!"

A/N: Okei... Tervetuloa lukemaan kehittämääni novellia. Novelli on niin pitkä, että kirjoitan sitä vähitellen pienemmissä pätkissä. JOS löydätte kauheasti virheitä olisitteko kivoja ja korjaisitte ne, ettekä vain valittaisi, että siinä ja siinä oli virhe, koska muuten vedän ananaksen nenään. ^^ Sain idea Turkissa kun ajattelin jotain kristallia, joka olisi piilotettu tammeen! Kuitenkin. En aluksi keksinyt päähenkilölle nimeä ja silloin se tuli. Lakritsavene sanoi että päähenkilö muistuttaa hyvin paljon Narutoa ja näin muutkin henkilöt saivat nimensä. Joten päästetään novelli valloilleen...

------------------------------------------------------

1. Osa
"Olemassa on voima, joka voi tappaa kantajansa. Voima on kätketty vahvan lukon taa, joka kestää mustaamagiaa. Vanha tammi on kantanut voimaa satoja vuosia, kunnes joku meni avaamaan sen..."

Olohuoneen lattialla lojui paketti, johon en ollut koskenut päiviin. Sitä oli raotettu reunasta niin, että synkkä valo tulvi ulos. Istuin olohuoneen sohvalla ja tuijotin sitä kauhusta vääristynein kasvoin. Olin vain kuullut tuosta mutta en koskaan olettanut näkeväni. Pitelin polvistani kiinni ja olin sen näköinen, että voisin räjähtää kosketuksesta. Tiesin, miten paha tuo esine oli. En edes koskisi siihen paljain sormin. Huoneessa leijui tiivis tunnelma. Ympärillä tanssi varjoja, jotka leikittelivät seinillä. Varjot seinille heitti kynttilä, joka lojui pöydällä. Se oli lähes loppuun palanut ja steariinia oli valunut pöydälle.

Äkkiä paketista lennähti lappu. Säpsähdin kauheasti ja sydämmeni jätti lyönnin välistä ja se pomppasi kurkkuun. Peräännyin sohvan toiseen laitaan. Lappu aukesi taitoksistaan ja avautui eteeni. Ojensin hurjasti vapisevan käteni kohti hohtavaa paperinpalaa ja kun sormeni koskettivat sitä lappu poltti kuin kuuma pelti. Suljin silmäni ja työnsin sormet suuhuni samalla kun vaikersin ääneen. Raotin silmiäni ja näin edessäni leijuvaa tekstiä. Aloin lukea sitä ääneen:

"Hyvä vastaan ottaja!
Olette juuri saaneet vastuun kantaa taakan perille. Jos ette onnistu tuomaan kristallia tänne Pe 19.8 mennessä menetätte päänne..."

Jäykistyin kauhusta ja suljin silmäni. En edes tiennyt missä tämä `pimeys` sijaitsi. Koitin kuitenkin olla rohkea ja päättäväinen, joten lähestyin pakettia hitaasti kontaten.Olin pelosta kalpea ja silmäni heijastuivat huoneen valosta sinisiksi. Ummistin silmäni ja nielaisin. Voisinko muka koskea pakettiin ilmaan minkäänlaisia seurauksia? Se olisi kyllä mahdollista mutta en uskonut sellaisiin lupauksiin jotka oli kirjoitettu ilmaan. Uskaltaisinko edes hipaista paketin sisältöä? Avasin silmäni ja kurkotin kaukaa pakettiin. Tartuin pakettiin ja sain jonkunlaisen oudon sätkyn, mutta en päästänyt irti. Otin sen eteeni ja repäisin paketin kokonaan auki. Sisällä oli noin peukalonkynnen kokoinen kristalli, joka loi synkkää valoa huoneeseen. Varjot alkoivat pyöriä ympärilläni aavemaisesti. "Henkiä..." henkäisin hiljaa kun kylmä läpikuutava käsi kosketti poskeani. "Minne minun pitää viedä tämä?" kysyin kummissani.
"Tuonne..." kuului karmean aavemainen vastaus ja läpikuutava käsi osoitti vaatekaappiin eteisessä.
"Tuonne?" kulmakarvani alkoi nykiä.
"Tuonne..."
Puristin kiven nyrkkiini ja kaikki henget ja varjot katosivat kuin olisivat sulkeutuneet nyrkkiini. Nousin ylös ja horjahdellen aloin kävellä kohti eteistä. Pala kurkussa tartuin kahvaan. Uskaltaisinko avata oven? Kyllä. Minun olisi pakko tai menettäisin henkeni.
Painoin kahvan alas ja valoa tulvi ulos. Se oli ystävällisempää kuin kristallista hohtava valo, mutta ei sellaista kuin lämmin tulen kajo. Sinertävä valo varjosti kasvojani. Nostin jalkani vaatekaappiin ja nielaisin. Astuin sisään ja suljin oven perässäni.

Paikassa, jonne jouduin oli paljon väkeä.Ihmiset rupattelivat kaikki onnelliseti. Joukossa oli muutama tuttukin. Kävelin eteenpäin. Silloin joku otti minua harteista ja kailotti kovaan ääneen:
"No mutta Naruto!Mitä mies?"
Käännyin kauhusta jäykkänä ympäri, mutta huokaisinkin helpotuksesta.
"Iruka..." tuhahdin.
"Ei ollakkaan aikoihin nähty. Voi kun olet laiha. Tule mukaani, niin mennään syömään."
"Mut.. mut..." änkytin. "Eihän täällä oo mitään paikkaa mihin mennä syömään."
"Voi Naruto kun olet hupsu. Totta kai on.Tuolla noin." sitten hän osoitti kaupunkiin, joka oli minulle ennalta tuttu.
"Oo kei.."
Iruka otti minua kädestä ja alkoi raahata kohti kaupunkia samalla kun selitti jotain niin helvetin ärsyttävästi.

Hän raahasi minut kaupugin läpi tuttuun Ramen ravintolaan. Iruka tilasi ohimennen ruokamme ja alkoi kysellä minulta nopeaan tähtiin:
"Mitäs oot puuhaillu?"
"Ööö..."
"Joo niin minäkin!"
"Emmä edes..."
"Joo, joo niinhän ne kaikki sanovat."
Minua alkoi pikkuhiljaa ärsyttää ja kysyin hampaiden välistä:
"Voiks olla hiljaa..."
"Oota, oota kohta tulee paras kohta. Ja sitten Kakashi tiputti kirjansa WC-pönttöön. Ei hitsi kun nauroimme Sasuken kanssa pitkään sille Kakashin ilmeelle!"
Sitten sain Ramenin eteeni ja sulkeuduin kuoreeni miettimään. Mihin olenkaan ryhtynyt?Silloin Kakashi nosti minut ilmaan ja rutisti.
"Mitäs open pikku lempioppilas?"
"Häh... Kakashi laske mut alas senkin... Ärgh!"
Riuhdoin itseni irti, mutta kaikki hymyilivät ärsyttävästi ja se kammotti. Miten kaikilla oli kasvoillaan se sama ylihilpeä hymy!? En ollut syönyt ruuastani puoliakaan kun nousin pöydästä.
"Kiitti ruuasta.."
"Hei Nartsa! Ethän sinä nyt vielä voi lähteä. Sinulle pitää näyttää Hinttilän uusimmat paikat."
"Hi.. Hinttilä?"
"Joo se on tämän kaupungin uusi nimi."
"Ei vitsi! Ai että ihan Hinttilä? Haistakaa kaikki kuulkaa oma sukka hiki!" karjaisin ja yritin juosta paikalta, mutta Kakashi sieppasi minut kainaloonsa ja alkoi riepottaa ympäri kaupunkia samalla kun osoitteli kaikkea muuttunutta.
"Tuolla on uusi..." blaa, blaa blaa... Silloin kärsivällisyyteni petti ja huusin:
"Päästä irti Kakashi!" niin vihaiseti kuin osasin. Rimpuilin ja hakkasin Kakashia nyrkeillä niin kauan kunnes väsähdin. Kumpa en olisi ryhtynyt tähän koskaan...

"Hei Narutoo!!!!!!!!!!!" Sakura kiljui ja riuhtaisi minut Kakashin otteesta asfaltille. Sitten hän kysyi niin kimeästi että korvia koski:
"Miksi moinen pitkä naama! Kaikenhan pitäisi olla onnellista!" hän huusi kokoajan niin kovaa, että olisi tehnyt mieli hirttäytyä.
"Ouuuu... Hiljaa Sakura!" mutta turhaan yritin. Hän vain hölötti ja huusi. Nousin ylös ja tungin kädet taskuihin ja huokaisin. Huomasin että kristalli oli taskussani ja pyöräytin sitä, mutta pahuksen kristalli kosti ja poltti näppini mustiksi!
"Aih..!" imeskelin sormiani mutta Iruka vetäisi ne suustani.
"Mitä sinun sormillesi on tapahtunu?" hän tivasi.
"Ei mitään..." välttelin Irukan huolestunutta katsetta. Hän oli suorastaan karmaiseva hymyillessään, mutta ollessaan silti huolestunut.
"Miks te kaikki ootte noin hilpeitä?!"
"Pakko olla." Sakura sanoi. Sitten minua alettiin työntää kohti aukinaista kaivoa. Pidin kantapäilläni niin hyvin vastaan kuin osasin. Paljaita kantapäitä poltti kun ne hiertyivät rikki asfaltilla. "Mitä te teette!?"huusin kauhuissani ja Iruka vastasi:"Viemme sinut valaistumaan."Sitten hän tuuppasi minut kaivoon.

Huomasin, että tumpsahdin kovalle kalliolle. Vieressäni istui Gaara, joka poltti jotain piipussa. Hän näytti ihan joltain budhalta istuessaan risti-istunnassa joku kaapu yllään. Silloin hän sanoi:
"Hyppää kalliolta alas."
"Mitää!!?"huusin kauhistuneesti.
"Poikani, kuulit kyllä. Hyppää kalliolta alas."
En varmana! ajattelin, mutta vastasin:
"Miks?"
"Sinun on valaistuttava"
Hän puhui kokoajan hyyviin tyynesti. Niin tyynesti, että teki mieli tirpasta häntä turpaan.
"Ooo kei... Kuolenko mä?" kysyin huolissani.
"Et poikaseni. Ei jää naarmuakaan." Gaara vastasi ja veti kunnon hömpsyt piipustaan.
Nousin ylös ja seisoin kallion harjalla nieleskellen kokoajan.
"Mene poikani."
"Miks sä kutsut mua pojaks?"
"Mene jo!" hän karjaisi ja tönäisi minut kalliolta alas kohti kuohuvaa merta. Huusin kuin pikkukakara ja huidoin ilmaa käsilläni.
'"Mä tapan sut Gaara!" karjuin ja sitten teleportti aukesi edessäni. Tipahdin siihen kuin golfpallo reikään.
-----
Kiitos lukemisesta. Kommentoi pian!

//Luoettavissa myös täällä. //

Yokiro · Susi Liittynyt: 15 Kes 2011 Viestejä: 2198

Ahahahha Kakashi on nii höppänä. :3 Itse Naruto fanina tykkäsin tästä. Tää oli tosi kiva mutta ehkä tapahtumat menivät vähän liian nopeasti? Tarinan ensimmäisen osan pituus oli hyvä, ei lyhyt eikä liian pitkäkään. Itse voin seurata tätä ja tarkastella mihin suuntaan tämä kehittyy. ^__^
_________________
I'm mr. lonely, i don't have nobody..

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

;) Kiva kun tulee suht hyvää ja positiivista palautetta. Heti kun toinen osa on valmis ja tarkistettu pääset lukemaan sitä.

wawe · Jänis Liittynyt: 22 Tam 2011 Viestejä: 99

Aaaaw meikä rakasti tätä :3 Voi vitsit varmasti luen jatkoa tästä. Kuvailit kivasti vaikka välillä tuntu et tarina etenee liian nopeasti, mutta Narska oli tässä tosi hyvä x3 !< 3

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

;) Kiitos

Quire-* · Jänis Liittynyt: 25 Syy 2011 Viestejä: 43

Näin tavallisen höppänän silmissä teksti oli aika.. Mielenkiintoista ja semmoista manga-tyylistä, kuitenkin ihan ok luettavaa.
-kuitenkin ihan hyvä. Seuraavassa osassa voisit kuvailla ja hidastaa tarinan kulkua. Tuokin meni että humpsahti Wink

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

Sitä on luvassa ja sen lupaan.

Turbotermiittix3 · Kettu Liittynyt: 30 Hei 2010 Viestejä: 155

Oon pahoillani tästä epäselvästä ja vähäsisältöisestä kommentista jo nyt valmiiks. Oon kipee ja mul on pää täynä räkää, mutta eiköhä tästä jotai selkoo tuu saamaa .D

Alku vaikuttaa mielenkiintoselta, hyvä sisääntulo siis. Tapahtumat kulki aika nopeesti, mikä oli sinänsä huono juttu. Tätä olis meinaa ollu kivempi lukee enemmällä kuvailulla ja hippusen hitaammalla tahdilla.

Henkilöhahmoista ei viellä oikee ottanu mitään selkoo, mutta eiköhä seki pia korjaudu (. Haluisin ainaki tietää enemmä esim. Kakashista. Onks se totaallisesti seonnu, vai mitä .D Joo, jäi aika avonaiseks toi noitten käytös. Oliks se joku Naruton uni, vai muute vaa... .P

Sitte näitä virheitä, mistä pyysit ilmottelemaan (.

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

Kiitos kommentista mutta noista suurimman osan olenkin jo kuullut siskoltani ja parannan kyllä.
_________________
Ehkeivät muut ole sanoneet tätä, mutta minusta olet lyömättömän upea. Wink

Aromaa · Kettu Liittynyt: 11 Mar 2011 Viestejä: 163

//sori tp. Tässä on tämä ehkä kauan odotettu toinen osa. Joku saa tarkistaa mahdolliset virheet joita en ehkä ole huomannut.//

Naruto ihmemaassa osa 2. - Obiton huoli

Portaali sulkeutui takanani yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Ennen kuin tajusinkaa, valkoinen peite lähestyi. Se näytti lumelta, mutta ei sittenkään. Sen läpi kykeni näkemään, eikä se näyttänyt kovin kantavalta. Pilviä! Ne tosiaan näyttivät olevan pilviä. Ei, ei voinut olla totta. Jos nuo kerta olivat pilviä niin siinä tapauksessa olin todella korkealla. Enkä nyt liioittele.
Apua. Nyt pitäisi äkkiä keksiä jotain ennenkuin maa olisi allani. Katsoin ympärilleni. Mistä saisi kiinni? Loppumattomalla taivaalla ei näkynyt mitään pelastusta. Vain pilviä, taivasta ja köyden pätkä. En ensin ottanut sitä huomioon, mutta nyt kun katsoin tarkemmin. Kyllä, se oli köysi, joka oli kiinni jossakin. Nyt äkkiä toimeen ennen kuin maa olisi vastassa. Nojauduin vasemmalle kohti silläpuolella olevaa köyttä ja hivuttauduin vähitellen lähemmäksi. Viimein olin tarpeeksi lähellä saadakseni kiinni köydestä. Kurkoitin kohti köyttä josta sieppasin kiinni. Hillitön tuska viilsi minua kun köysi hiersi kämmeniäni.
Vihdoin sain huokaistua helpotuksesta kun vauhtini hiljentyi pikkuhiljaa pysähdykseen.
Huomasin, että köyttäpitkin valui verta, joka tuli aukihiertyneistä kämmenistäni.
"Auh..." ähkäisin kivusta ja päästin toisellä kädellä irti puhaltaakseni kämmeneeni.
Puhalsin siihen saadakseni kuumotuksen ja tykytyksen loppumaan ja silloinkos toinenkin käsi huusi tuskiaan. Huokaisin ja vaihdoin kättä hoitaakseni myös toisen potilaani ja kun olin sen tehnyt, niin aloin laskeutua köyttä alaspäin.
En ehtinyt kauaakaan laskeutua kun huomasin köyteni tulleen tiensä päähän. Köysi nimittäin loppui kultareunaiselle pilvelle. Mitä vielä? Lentäviä yksisarvisia tai, siivekkäitä kilpikonnia. Hah, hah!
Laskeuduin vielä loput metrit ja pyllähdin pilvelle olettaen että se kantoi ja tietysti myös kantoikin. Olihan siinä kultaiset reunatkin.
"Noh... Mitäs sitten?" tiedustelin itseltäni ja nousin seisomaan pilven päälle. Katselin ympärilleni huolestuneen uteliaasti, mutta sain vain todeta, että onnekseni olin yksin. Lähdin siis tepastelemaan pilvellä. Ilmassa tuoksui raikas tuuli ja hattaran tapainen tivolin makeus. Kaikkialla oli pilviä, jotka leijailivat kultareunaisina korkeuksissa.
Pilvi tuntui paljailla jaloilla silkiltä ja upotti hieman, mutta siinä ei tarvinnut tarpoa niin kuin lumessa. Untuvainen hattara pilvi oli niin kevyttä, ettei vaatinut ponnisteluja laahustaa siinä. Kaikki tuntui unelta ja, jopa käsien poltteleva tykytys hellitti kokonaan. Suljin silmäni ja kaaduin helpottuneena pilvelle ja juuri silloin kuulin äänen:
"Kukas se siinä?" kysyi ääni yläpuolellani.
"Etkös sinä ole kakashin oppilas?" se jatkoi.
"Häh, täh, mitääh?" avasin silmäni.
"Kukas sä sitten oot?" kysyin kummastuneena, sillä viereeni oli kyykistynyt osapuilleen Kakashin ikäinen mies. Yllään hänellä oli vallkoinen puku ja paita jata koristi musta kravaatti.
Päässään hän piti suojalaseja ja korvillaan jonkun näköisiä kuulosuojaimia. Hänellä ei ollut jaloissaan kenkiä mutta eniten silmään pisti, edestä katsottuna, oikeanpuoleinen silmä, joka oli sokea.
"Olen Obito. Kakashin kaveri. " Obito sanoi.
Hmm... Obito, Obito, Obito... Olinko kuullut tuon nimen ennenkin?
"Aaa... Siis se Obito" sanoin pitkän mietintä tauon jälkeen ja aloin raapia kuumeisesti päätäni.
"Mutta miten on mahdollista, että seisot siinä jos Kakashi sano sun kuolleen?" hämmästelin ja nousin istumaan.
Obito hymyili ja istu seuraani. Hän vetäisi pilvet erilleen käsillään niin, että väliimme jä pyöreähkö aukko. Ensin aukosta näkyi vain normaali maisema, mutta pian maisemat alkoivat vilistää. Ne vaihtuivat nopeasti ja pian se maisemien vilistys laajeni ympärillemme. Ne lakkasivat sitten vaihtumasta ja huomasin kummastukseni istuvani lattialla. Istuin huoneessa, joka oli tyhjillään eikä ainuttakaan huonekanua ollut esillä. Lattialla oli pölykerros ja katosta tippui vettä lattian rakoihin. Lattialla oli muutakin. Pölyyn oli jäänyt paljaiden jalkojen jäljet. Ne olivat suunnilleen kokoa 39-40cm. Katsoin niiden askellusta joka oli minulle jostain tuttu.
Kuunlelin ääniä. Huoneistosta kuului jalkojen tepsutusta lattiaa vasten.
"Katso tarkkaan. Mitä näet?" Obito kuiskasi ja osoitti huneen perälle. Seinällä roikkui taulu.
Siinä oli lyijykynällä hahmoteltu piirrustus Obitosta puoliksi jääneenä kiven alle.
"Voisinko muka selvitä tuosta?" Obito kysyi vakavasti ja antoi minulle hiljaisuuden aikaa miettiä. Olisihan se ehkä mahdollista mutta kun puolet kropasta oli liiskaantunut kiven alle niin ei. Vastasin siis epäröimättä.
"Ei"
Obito nyökkäsi hyväksyvästi. Seinän takaa alkoi kuulua tavaroiden siirtelyä lattiaa pitkin ja kilahtelua kuin laseista. Hätkähdin ääntä ja kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni väistämättä.
"Ei hätää. Ne eivät näe meitä." Obito lausahti huolettomasti.
"Ketkä ne?" kysyin epäilevästi ja nojauduin eteenpöin kiinnostuneesti.
"Näytät ihan siltä, rttä hingut tietää." nyökytin vain Obitolle vastaukseksi ja hivuttauduin lähemmäs kuuntelemaan.
Obito pyöräytti vaivautuneena silmiään ja huokaisi.
"No." hän aloitti hiljaisella äänellä. "Nuo äänet ovat peräisin levottomista hengistä. Ne ovat arvaamatonta porukkaa ja toimivat lähes aina ryhmissä.
"Aaaaa... Eli täh?"
"Siis kuolleiden ihmisten siluja." Obito selitti.
"Ai... Kyl mä ton tiesin."
Obito vain hymähti ja kopautti lattiaa palauttaen maiseman jälleen sellaiseksi kuin se oli ollut. Istuin jälleen pehmeällä pilvellä. Obitolla oli synkkä ilme. Hät piteli polviaan ja oli painanut kasvonsa käsien päälle.
Hänen hengityksensä katkeili vähänväliä kuin hänen olisi ollut vaikea hengittää.

Obito itki. Itki niin, että sormia pitkin valui kyyneliä, jotka sitten putosivat pilvelle. Purin huultani huolestuneena.
"Mikä on Obito?" uskalsin kysyä vaimealla äänellä. Obito vain pudisti päätään torjuvasti. Hän ei selvästikkään halunnut suosiolla kertoa.
"Kerro nyt Obito kiltti." melkein huusin koska minulle teki pahaa katsoa toisen surua.
Lopulta orito pyyhkäisi kyyneleet silmistään ja yskäisi.
"No." hän kuulosti toruvan itseään ennen kuin aloitti.
"Mulla on ollu jo pitemmän aikaa ikävä Kakashi enkä mahda sille mitään." suuni loksahti ammolleen kun kuulin obiton änkytyksen.
"Ai että vaan ikävä? No sitten me vaan tuodaan Kakashi tänne. "
"Ei onnistu." Obito sanoi välittömästi. Hän laski suojalasit takaisin silmilleen ja asetteli niitä hetken.
"Miten niin ei?"
"Seon mahdotonta. Pitäisi pyytää shinigami tappamaan hänet ja se jos mikä on vaikeaa. En voi mennä anomaan häntä pimeydestä asti tai en enää ikinä palaa itse. "
"No siinä tapauksessa mä menen!" huudahdin pontevasti ja loikkasin pystyyn.
"Mulla on sinne jo muutenkin asiaa."
"Oikeesti?" Obito innostui ja huomasin hänen silmissään kiiluvan uutta toivoa.
"Tietty. Mennääs sitten..."
"Sitä ennen." Obito keskeytti, "Meneppäs kertomaan Kakashille terveiset."
Obito tuli luokseni ja tökkäisi minua otsaan. Silloin perhosparvi ympäröi minut ja kun se hälveni, olin jo aivan eri paikassa.

Olin ilmeisesti tupsahtanut jollekkin oksalle keskelle metsää. Allani liplatti järvi rauhaiseen tapaan. Katselin maahan ja totesin etten pääsisi alas helpolla.
"No, miten mä nyt löydän Kakashin?" totesin vaivautuneesti ja juuri sillä hetkellä oksani katkesi.
Putosin järveen ja juuri sillä sekunnilla kun kosketin veden pintaa niin huomasinkin räsähtäväni jonkin sortin katosta läpi suoraan suihkussa olevan Kakashin syliin.
"Aaaaaaaaaaa!!!!" minä huusin säikähtäneenä.
"Iiiik!" Kakashi kiljui erittäin naisellisesti, tiputti minut suihkukopin lattialle ja kääntyi ympäri kohti seinää. Tuijotin hetken siömät selälläni Kakashia.
Kakashi seisoi kasvot seinäänpäin toinen jalka ilmassa kuin olisin ollut tirkisteliä tai torakka.
Avasin suhkukopin oven ja poistuin kontillani peruuttaen sulkien oven perässäni. Heti kun pääsin jalkeille ja ajattelin asiaa jälkikäteen niin en voinut kuin nauraa. Ja kovaa nauroinkin.
"Mikä tässä muka on hauskaa?!" Kakashi raivosi loukkaantuneena.

Jonkun ajan kuluttua istuin kakashin kämpillä sohvalla, jonka pinta oli kai mokkaa. Kakashi oli vessassa kuivaamassa hiuksiaan ja nurisi jotain mistä en saanut lainkaan selvää. Kuivaimen hurina lakkasi ja tiesin Kakashin lopettaneen iänikuisen hiusten kuivaamisen.
"Kakashiii..." nurisin kun kuulin hiuslakka pullon ääntelyä.
"Joo, joo. Odota nyt hetki."
"Mul on nälkä, saanko ottaa ruokaa?" kysyin ja kuuntelin vatsani murinaa. Ei vastausta. Minä siis nousin ja tepastelin keittiöön. Katsoin äimistyneenä tiskialtaan likaisten tiskien vuorta. Siinä oli varmasti kaikki astiat. Tarkistin asian ja pystyin vain harmikseni toteamaan, että näin oli näreet.
Huokaisin nälidssäni ja aloin penkoa kaappeja. Ei mitään syötäväksi kelpaavaa. Maitokin oli jo kuukauden vanhaa. Ja vaikka vatsani kuinka huusi nälkääni niin en voinut kuin palata takaisin sohvalle. Ovikello soi ja Kakashi juoksi pelkät bokserit jalassa ovelle.
"Ei herran jumala" kuiskasin itsekseni tyrmistyneenä.
"Ovelta kuului innostunutta keskustelua, joka eteni suurinpiirtein näin:
"Mä sain sen!" joku sanoi.
"Jes. Nyt me voidaan kattoakkin se" Kakashi hihkui.
Sitten oli hetken hiljaista. En tiedä yhtään mittä silloin tapahtui.
"Kiitti, kiitti, kiitti Yamato. Sä oot rakas"
"Mitäpä tuosta." Yamato vastasi vaivaununeesti ja astui sisään sulkien oven perässään. Ponnistin ylös sohvalta ja kipitin kireästi eteiseen, joka oli kulman takana. Halusin kertoa nyt heti mistä oli kyse.
"Kakashi kuule..." ja silloinkos Yamato sieppasi minut hilpeästi lämpimään syleilyynsä.
"Mitäs open oppilas täällä tekee?" mutta hän laskikin minut yhtä nopeasti alas kun näki murhaavan katseeni. Yamato huoahti syvään kun en kiinnittänyt häneen huomiota.
"Kakashi kuuntele." anelin tuota kuuntelemaan heti.
"No." Kakashi korotti ääntään selvästi kyllästyneenä minuun.
"Mulla on terveisiä Obitolta."
"Älä vitsaile. Obito kuoli."
"Ju, ju, ju, juu mut kuuntele. Se sano, että on ikävä ja että sä kuolet ihan kohta, koska..."
"Ääääk!" Kakashi alkoi heti huutaa säikähtäneenä ja peloissaan.
"Ai mä kuolen?" Kakashi kysyi ja alkoi ravistella Yamatoa olkapäistä pidellen. Nyökkäsin ja katsoin kuinka turvaton Kakashi halasi Yamatoa, joka taputti lohduttavasti tämän selkää. Yamato työnsi lopulta Kakashin pois luotaan ja löi tätä poskelle.
"Rauhoitu hyvä mies!" hän ärjäisi Kakashille. Kakashi muuttui aivan ilmeettömäksi, jolloin Yamaton oli pakko tyontää hänet eteisestä olohuoneen puolelle istumaan sohvalle. Seurasin perässä ja jäin ulkopuolisena katsomaan Yamaton hääräilyä ilmeettömän Kakashin ympärillä.
"No mä tästä lähden. " murahdin ja aloin miettiä keinoja päästä takaisin.
Lopulta vain läpsäytin käteni yhteen ja katosin savupilven saattelemana.

Tälläkertaa en pudonnut minnekkään vaan huomasin seisovani lälleen pilvellä. Obito seisoi edessäni ja hymyili suupielet korvissa. Hänen takanaa seisoi upea hevonen, joka oli aivan lumivalkea. Sen otsasta törrötti satvi, joka oli osapuilleen puolenmetrin mittainen. Vislasin kuuluvasti.
"Vau." sain lopulta vain sanottua ja nyökyttelin täydentääkseni sanomaani.
"Eikös olekkin komea?" Obito kysyi ja taputti kuopivaa ratsua kuuluvasti kaulalle. Katsoin kuinka Obito tarrasi tuota ylpeää eläintä harjasta ja talutti siitä sen luokseni.
"Tällä sinä ratsastat päämäärääsi" Obito tokaisi ja antoi yksisarvisen löntystää taakseni.
"Tällä?" kysyin silmät säihkyen kiitollisuutta.
"Sillä niin. Alahhan vetää jo."
Nyökkäsin nöyrästi ja ponnistin kömpelösti vatsalleni hevosen uljaaseen selkään. Heitin toisen jalkani hevosen selän yli ja vedin itseni pystyyn. Hevosella oli leveä selkä ja pyöreät kyljet niin, että selässä oli helppo istua hailumatta. Harjakin oli pitkä joten oli paljon mistä pitää kiinni.
"Hevonen saattaa sinut valonnopeudella perille." Obito ohjeisti.
"Näin on näreet" hevonen sanoi pidentäen viimeistä sanaa hirnahdukseen.
"Se puhuu" huusin ja nostin käteni kauemmas hevosesta.
"Näin on. Pidähän kiinni harjastani äläkä paukuta pohkeillasi."
Tämä peli alkoi mennä ihan sekavaksi. Hevoset puhuivat, käsiä taputtamalla pääsi paikkoinin ja teleportin kautta saattoi tippua ihme paikkoihin. Mahdotonta, mutta en voinut ajatella toita asioita nyt. Minulla oli tehtävä joka on saatettava päätökseen.
Yksisarvinen lähti liikkeelle. Se alkoi laukata nopeuttaen askeliaan kokoajan. Painauduin kiinni sen kaulaan jolloin pitkä harja piiskasi kasvojani.

"Jalkoihin sattuu..." valitin. Olimme laukanneet varmasti tuntikausia pysähtymättä. Välillä oli hevonen hidastanut väsähtäneenä käyntiin mutta muuten se oli laukannut lähes hidastuksetta. Hevonen ei kuunnellut. Se vain pärskähi loukkaantuneena siitä ettei sen kyyti kelvannut.
"Kuulehan nyt koni!" huusin saadakseni huomion. Hevonen käänsi korvansa kohti minua.
"Jos me ei nyt heti pysähdytä lepäämään niin päädyt suorinta tietä meetvurstiksi."
"Hyvä on! Nyt riittää!" hevonen hirnahti ja teki äkkipysähdyksen ilmaan.
Äkkinäinen liike sai minut putoamaan ratsuni selästä. Aloin huutaa kun putosimme kohti valkeaa maata. Yksisarvinen ei edes yrittänyt auttaa. Se vaan seisoi ilmassa alahuuli loukkaantuneena mutrulla.
"- ton ponin kaa." murisin itsekseni ja vedin kädet puuskaan.
"Hyvä on! EI TUU IKÄVÄ!" karjuin yksisarviselle ja annoin itseni pudota mätkähtää lumihankeen.
Sain sylkeä sulavettä suustani kauan ja samaten pyyhkä lunta vaatetuksestani. Pyyhkäisin vielä viimeiset lumet vaatteistani ja katsoin ympärilleni. Olin jälleen tässä onnettomassa hinttilässä.
"Eiiiii..." huusin. Lopulta valitukseni vaihtui suuren kiroamis sessioon.
Kaduilla ei onnekseni liikkunut ihmisiä joten kiroamiseni ei tuskin haitannut ketään.

Lopulta paljaat jalkani alkoivat palella ja kiroamiseni jä välittömästi sikseen. Aloin hytistä kylmästä ja aloin katsella paikkaa jonne pääsisi lämmittelemään. Ensimmäinen silmääni osuva rakennut oli baari tien toisella puolella. Sen ovi heilui kutsuvasti tuulessa. Juoksin välittömästi tien yli, hyppäsin eteismatolle ja pyyhin lumet jalkapohjistani. Katsoin lasiovea jossa oli teksti vedä, mutta tietenkin työnsin ensin. Niin tyypillistä minulle. Olo tuntui typerältä kun astuin baariin kaikkien katseiden alle.
"Tulin vain lämmittelemään varpaitani." selitin pikaisesti hämmentyneille ihmisille.
Katseeni kiersi baarissa etsien takkaa tai patteria joka tulattaisi jäiset varpaani. Takka löyti ja juoksin sen edustalla olevalle tuolilla johon iskin takamukseni. Heilautin jalkani takan reunalle ja lysähdin tuoliini. Katsoin hetken hiilloksen hehkua mielissäni ympäröivästä lämmöstä. Saisikohan tällaisesta kämäsestä baarista edes limsaa? Ei auttanut. Nousin lämpimältä paikaltani ja tepsutin tiskille kylmän lattian poikki kysymään. Ennenkuin ehdin edes harkita kysymistä niin huomasin tuttuja kasvoja tiskin läheisyydessä. Hakeuduin lähemmäs ja tunnistin porukan. Siinä olivat Iruka, Kakashi, Yamato ja Mizuki. Mitä he oikein meinasivat tehdä?
_________________
Ehkeivät muut ole sanoneet tätä, mutta minusta olet lyömättömän upea. Wink