| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 2:23 pm Viestin aihe: War-affected city RPG |
|
|
Johdanto: Tyhjät kaupungin kadut, kaikki on tyhjää kuin jostain kaameasta kauhuleffasta. Kävelet nuorten aikuisten seassa kohti ainoaa paikkaa minkä te tunnette, koulua. Se on ollut elämänne keskipiste monen monituista vuotta joten sinne siis palataan nytkin, lähinnä turvaa hakien. Katsellesasi heitä tajuat heidän ikähaarukan kurovan 17-25 ikäluokkaa. Ihmismassat liikkuvat nopeasti, aivan kuin kylmä käsi olisi kourinut heidän sisintään. Kun kaikki olivat paikalla, neljä vahvinta nousivat johtamaan tätä ihmisjoukkoa. Ihmiset alkoivat jakautua neljään osaan ja jokaisella ryhmällä oli sama päämäärä. Tämä oli taistelua elämästä ja kuolemasta. Tämä oli sotaa kaupungista.
Juoni: 5 vuotta sitten tapahtui jotain outoa. Ihmisiä, varsinkin aikuisia, alkoi kadota Krinardin kaupungista. Kuitenkin nuoria ei alkanut kadota vaikka he alkoivatkin vanheta. Nuoret perustivat nopeasti 4 jengiä. Ensimmäistä jengiä johti nuori mies jonka tavoitteena oli perustaa uusi yhdyskunta asuttamaan kaupunkia. Toinen halusi vain selvitä elossa pois täältä. Kolmannella oli himoa rahaan. Mutta entäs neljäs? He olivat pelottavaa väkeä jonka haluista kukaan ei ollut perillä. Taistelut alkoivat tihenetä 3 jengin välillä kunnes neljäs jengi astui esiin ja ehdotti kaupungin jakamista neljään osaan. Muut jengiläisethän tästä eivät ensin pitäneet, mutta halusivat hekin taukoa tappamisen tuomaan huumaan niin paljon, että vetäytyivät kouluun tästä neuvottelemaan. Se sopi kaikille, mutta kun asiasta piti ilmoittaa neljännelle jengille, he olivat taas kadonneet pimeyteen. Kaupunki jaettiin ja siitä alkoi hiljaisempi vaihe.
Juoni ei ole täydellinen ja jos tämä ei siltikään houkuta, voit muistuttaa itseäsi, että en minäkään nauti roolipeleistä jotka on ohjelmoitu. Sen takia tämä idea on vain suuntaa antava idea. Sivujuonet ovat tärkeitä ja kaikilla on mahdollisuus keksiä omia ongelmiaan. Koulu, kuten varmasti huomasitte, on kaupungin keskustassa ja sinne kokoontuvat ihmiset vain neuvottelemaan tai tappelemaan. Pyydän myös tässä pyhästi anteeksi sitä, että ropesta ei tullut sellaista kuin ensin uumoilin.
Hahmoesittely:
Kuten varmaan tiedätte, ropessa on neljä jengiä. Jengit eroavat kaikinpuolin toisistaan niin ulkoisesti, toimintatavaltaan kuin päämäärältään. Tässä mä vähän esittelen teille roolipelin jengejä ja jengittömiä.
1. Jengi: Airborne.
Airborneja johtaa nuori mies jolla on vain yksi päämäärä johon hän on innostanut jenginsä. He aikovat tulla vahvimmiksi ja vallata koko kaupunki tehden siihen oman yhdyskunnan. Tämän jengin jäsenet tuntevat toisensa ja osaavat pitää omiensa puolta taisteluissa. Kyllä joukossa on myös niitä mätämunia, mutta ei hirveästi. Airborneilla pitää olla yksi musta huivi näkyvässä paikassa jotta heidät tunnistetaan. Pukeutumistyyli on vapaa heillä. He toimivat järjestäytyneesti, omistautuvasti ja taisteluissa aggresiivisesti. Ennen tappelua tehdään yleensä selvä stragedia. Airit omaavat läntisen puolen kaupungista. Airien tukikohta on paikan ainoa hieno ravintola.
2. jengi: Bloodshed.
Bloodeja johtaa nainen/mies jonka tavoitteena on päästä ulos kaupungista ennenkuin hekin joutuvat taisteluun mukaan. Hekin osaavat tapella ja tapellessaan ovat yleensä brutaaleja ja armottomia. Miksi he haluavat ulos? He eivät halua joutua Airbornen alaisiksi. Bloodid eivät ole niin kiinnittynyt porukka. He liikkuvat yleensä yksin tai kahden hengen porukoissa. Nämä jäsenet eivät tule toimeen kuin 3 jengin kanssa tavaravaihdon avulla. Bloodeilla pitää olla punainen huivi päällään. Muuten pukeutumistyyli vapaa. He jakavat eteläisen osan kaupungista. Bloodit asuvat hienossa hotellissa.
3. jengi: Arogoan.
Nämä jengiläiset kinastelevat jopa keskenään. Raha on se mikä määrää heidän tahtinsa. He eivät kuuntele järkipuhetta joten heillä ei myöskään ole johtajaa. He johtavat itse itseään ja ovat siten aika nopeasti lyötävissä. He eivät ymmärrä ryhmätyön päälle yhtään mitään eivätkä omaa minkäänlaista merkkiä heidän jengiläisyydestään. Ehkä raha on heidän merkkinsä? He pitävät huolen itsestään ja rahoistaan. Heidän alueensa on pohjoinen alue kaupungista. Nämä asustavat pohjoisen alueen kalleimmassa talossa.
4. jengi: Shadow.
Tästä joukosta ei tiedetä paljoa, mutta se tiedetään, että he osaavat kulkea kuin aaveet. Olisiko takana jonkinlainen ninjakoulutus? He pukeutuvat aina mustiin, pimittävät kasvonsa jottei heitä tunnisteta ja puhuvat hyvin vähän. He elävät ryhmässä eivätkä juuri tappele keskenään. Heidän johtajansa on vahva eikä häntä juuri kukaan uskalla uhmata. He ovat kurinalaisia ja osaavat taistella tarpeeksi hyvin päihittääksene melkein kenet tahansa. Heidän pomonsa ei kerro mietteistään kellekkään. He omaavat itäisen alueen kaupungita, mutta liikkuvat kaikkialla pitämässä järjestystä yllä. Itäisen alueen korkein pilvenpiirtäjä on heidän tukikohtansa.
Jengittömät:
Nämä, kuten nimi kertoo, eivät kuulu mihinkään jengiin ja asustavat koulussa. He pitävät huolen toisistaan eivätkä omaa niin paljon sääntöjä kuin jengiläiset. He eivät kuitenkaan nouse jengiläisiä vastaan ja saattavat liittyä jengiin, mutta se tarkoittaa sitä, että jengistä ei erota.
Roolipeli paikka: Kaupunki jakautuu kauniisti neljällä tiellä jotka leikkaavat yhteen koulun kohdalla. Se jakaa kaupungin Itäiseen,- läntiseen,- pohjoiseen- ja eteläisene osaan. Kutne varmana tajusitte nämä neljä tietä ovat paremminkin kaikki kiinni toisissaan ja yhdistyvät yhden jos toisenkin risteyksen vuoksi. Kaupunki on kaikinpuolin kaunis ja hienoa aluetta. Roolijat saavat päätellä miltä paikka näyttää, mutta tässä on muutama suunta aantava paikka. Paikkoja siis saa keksiä lisää, mutta nisitä ilmoitetaan minulle. Kaupungista löytyy siis paljon muutakin kuin nämä mitä nimesin. Aika muuten on aika lailla nykyaika.
Ranta - Pohjoisilla.
Koulu - Keskelä kaupunkia.
Puisto - kaikkien yhteistä aluetta.
Suurin pilvenpiirtäjä - 4. jengin päämaja.
Hieno ravintola - Ekan jengin päämaja.
Alueen hienoin ja isoin talo - 3 jengin päämaja.
Kallein hotelli - 2 jengin päämaja.
Säännöt:
- Älä kiroile
- Älä autohittaa
- Älä ole voittamaton
- Älä hauku ketään
- Lemmikki.se:n säännöt.
- Blacky on pomo.
- Hahmoilla saa olla olla aseita, mutta ei tuliaseita vaan terä.
- Hahmot savat tehdä lapsia, mutta omat eivät saa.
- suhdekiemurat sallittu ja haluttuja.
- Saat pomon jos tiedän sinun olevan kokenut roolija. Silti vaadin ropetus näytteen jos tulee monta.
- Ilmoita minullle jos olet yli 2kk offlinessä.
- Ropetetaa vähintään 5 virkettä.
- Jos haluatte tapella, tehkää se yksärillä kiitos.
- Roolipeli on tehnyt minä ja Rilla. Ei kopiointia kiitos.
- Hahmot ovat ihmisiä.
Hahmokaavake:
Nimi: Mikä on hahmosi nimi? Vapaasti käyttäkää luovuuttanne.
Ikä: 15-25 vuotiaita. valitse suosikkisi.
skp: Mies vai nainen?
Jengi: Onko hahmosi jengissä vaiko ei? Ja jos on jengissä missä jengissä?
Luonne: vähintään 5 lausetta. Ei mitään luetteloa.
Menneisyys: vapaa. Olisi kuitenkin kiva tietää mitä hänelle on tapahtunut.
Muuta: Tänne kaikki mitä keksit hahmostasi. Kuten tunnarit, äänet, omistaako aseita, talo, lemmikit.
Suhteet: Tänne voitte pistää perheen, ystävät, vihamiehet, rakkaat, kuolleet ynnä muut.
Kuva/kuvaus: Kuva tai kuvaus. No jos haluatte voitte laittaa molemmat! Kuvan pitää olla laillinen/ itse tehty tai lisenssien kanssa kuvapohjasta tehty. Muistakaa, että jos jengillä on tunnus pitää hahmonne sitä kantaa.
Roolipelaaja. Sinee!
Hahmot:
Damian Dincht, mies, Airbornen johtaja - lusikka
Sharlotte Noble, nainen, jengitön - Rilla
Nicole Sinaford, nainen, Argoan jengiläinen - Rukitazuki
Koji, mies, jengitön - Rukitazuki
Centryes Drakeling 'Cen', mies, Shadowin johtaja - Blackfang
Livian Strongarm, nainen, jengitön - Blackfang
Renée Lambrick "Rene", nainen, jengitön - Kaze
Femi Flores, nainen, Airborne - Helsku _________________ Nothing is true... everything is permitted.
Viimeinen muokkaaja, BlackFang pvm Su Lok 23, 2011 3:40 pm, muokattu 4 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
lusikka Susi

Liittynyt: 18 Syy 2008 Viestejä: 2854
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 3:51 pm Viestin aihe: |
|
|
Jaaa, vähän olen vieläkin kahden vaiheilla tämän liittymiseni suhteen... Mutta jos nyt käy niin että kuitenkin liityn, oiskohan mahdollisuuksia saada tuo ensimmäisen jengin johtaja? :3 Olis niin kiva hahmoidea, mutten osaa kuvitella kaveria kuuntelemaan kenenkään käskyjä, joten muuten siitä tulisi kai jengitön :/ _________________ Kun toivomisesta oli vielä apua. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 4:09 pm Viestin aihe: |
|
|
Voithan sinä ottaa sen. _________________ Nothing is true... everything is permitted. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
lusikka Susi

Liittynyt: 18 Syy 2008 Viestejä: 2854
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 4:12 pm Viestin aihe: |
|
|
Hienoa, kiitos C:
-----------------------------------------------------------------------
Nimi: Damian Dincht
Kutsumanimi: Joillekin hyvin harvoille mahdollisesti Dam.
Ikä: 22 vuotta
Sukupuoli: Mies
Jengi: Airborne, johtaja
Luonne:
Damian on jokseenkin vaikeasti lähestyttävä ihminen, joka tuntuu suhtautuvan vihamielisesti lähes kaikkia ja kaikkea kohtaan. Mies viihtyy varsin mainiosti yksin, eikä juuri koskaan omasta toimestaan hakeudu kenenkään seuraan. Ei hän silti seuraa suoranaisesti välttelekään, vaan ainoastaan odottaa muiden tekevän aloitteen. Ja jos joku sitten uskaltautuu lähelle, ei herra varsinaisesti ole siitä kovin innoissaan. Aluksi hän on aina kaikkien itselleen vieraiden seurassa todella varautunut ja melko töykeä. Näin mies tuntuu testaavan, käykö seuraan hakeutunut tyyppi kimppuun tai lähteekö kenties karkuun. Jos Damianin käytöstä kestää suuttumatta tai ottamatta nokkiinsa, muuttuu hän ennen pitkää ainakin jossain määrin ystävällisemmäksi.
Jengiinsä kuulumattomien miespuolisten henkilöiden kanssa Damian ei yleensä edes yritä tulla toimeen. Hän ei vain viitsi nähdä vaivaa kunnolla käyttäytymisen eteen, ja käyttäytyykin siksi lähinnä hyvin alemmuudentuntoisesti ja jopa vähän uhkaavasti. Ja jos joku sitten päätyy käyttäytymään samalla tavalla Damiania kohtaan, saa tuo melko herkästi turpaansa. Jengiin kuulumattomien tyttöjen kanssa Damian tulee toimeen hieman paremmin, mutta on silti aluksi aina jokseenkin nyrpeä noitakin kohtaan. Eikä Damian siinä mielessä mikään herrasmies ole, että epäröisi vetäistä kuonoon itseään ärsyttävää tyttöäkään... Ylipäätään Damian ei tosin vietä kovin mielellään aikaansa muiden kuin jengiinsä kuuluvien ihmisten seurassa. Muiden jengien johtajia kohtaan Damia suhtautuu myöskin jokseenkin alemmuudentuntoisesti, mutta toimeen tuleminen Damian kanssa riippuu ihan noista itsestään. Damian kun ei tarkoituksella haasta riitaa, muttei myöskään tarkoituksella mielistele yhtään ketään tai muuta käyöstään mitenkään normaalista poikkeavaksi.
Oikeastaan Damianin käytös yhtä ihmistä kohtaan saattaa päivän aikana vaihdella paljonkin, ihan hänen omien mielialojensa mukaan. Tavallaan mies on kai vähän huono hillitsemään itseään, ja toisinaan hänen tunteensa vaikuttavat hänen tekemisiinsä turhankin paljon. Huonona päivänä Damianin miellyttäminen on täysin mahdotonta - hän saattaa olla haastamassa riitaa hyvän kaverinsakin kanssa, ja sitten taas seuraavana päivänä käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hyvinäkään päivinään Damian ei miksikään päivänsäteeksi muutu. Ylipäätään muutoksen hänen käytöksessään huomaa helpommin huonona päivänä kuin hyvänä. Ehkä moisen huomaa lähinnä siinä, ettei Damian ärsyynny niin helposti kuin yleensä, ja rikkeiden tekijöille hän saattaa olla jokseenkin armeliaampi.
Tarkoituksella Damiania ei kannata ärsyttää. Vaikkei hän ottaisikaan mitenkään itseensä, saa nenälle hyppijä varmasti kuulla kunniansa ihan vain siksi, että Damian haluaa tehdä selväksi, ettei hänelle ryppyillä. Edes vitsillä ei ehkä ole kauhean viisasta herran tekemisiä kommentoida, sillä hän on jokseenkin huumorintajuton persoona, eikä oikein osaa nauraa itselleen. Siksi hän saattaakin ottaa täysin viattomasti heitetyt kommentit vttuiluna, ja sen seurauksena joku saattaa ihan syyttä ajautua ongelmiin.
Damianiin on myös täyttä ajanhukkaa mennä ihastumaan. Mies suhtautuu todella kyynisesti rakkauteen ja kaikkeen siihen liittyvään, ja kiertää muutenkin tunteet mahdollisimman kaukaa. Hän ei todellakaan etsi vakituista suhdetta, tai muutakaan pitkäaikaista, vaan pysyy satunnaisia yhden yön suhteita lukuunottamatta erossa kaikista vastakkaisen sukupuolen edustajista.
Itselleen yhdentekeviä ihmisiä Damian ei pelkää käyttää hyväkseen jotain tarvitessaan tai johonkin päämäärään tähdätessään. Apuaan hän ei ole kauhean kärkkäästi jakamassa kellekään, ja yleensä mies muistaa varsin hyvin kelle on tehnyt palveluksia. Siihen kun on hyvä vedota myöhemmin, jos itse sattuu tarvitsemaan jotain. Toisaalta homma toimii toisinkin päin: Damian kyllä muistaa, jos joku on auttanut häntä, ja pyrkii tilaisuuden tullen korvaaman tämän. Hän kun ei tykkää olla velkaa kellekään, ei edes kiitollisuudenvelassa. Yksityisyydestään mies on varsin tarkka, eikä tykkää siitä, että hänen asioitaan udellaan tai niitä muuten sorkitaan.
Ollenkaan symppaattinen ihminen Damian ei yleensä ole. Hänen on vaikea asettua muiden asemaan tai miettiä miltä muista tuntuu. Jos kaipaa jonkun, jolle puhua ongelmistaan, ei ehkä kannata valita Damiania. Hän ei mielellään kuuntele kenenkään vuodatusta, ja jos sellaista joutuukin todistamaan, yleensä vain naureskelee muiden ongelmille. Muiden tunteet eivät vain yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa Damiania. Omia tunteitaan hän ei ikinä mainitse sanallakaan, ja miehestä onkin vaikea nähdä päälle miltä hänestä milloinkin tuntuu. Melkoinen kivikasvo Damian siis on. Tilanne saa olla lähes mikä hyvänsä, ja Damian pysyy aina yhtä paskaasyöneen näköisenä.
Jos Damianin kaltaisella ihmisellä nyt ylipäätään on perhesiteitä tai yhteenkuuluvuudentunnetta, niin ne kohdistuvat hänen jenginsä jäseniin. Jengiään kohtaan mies muutenkin suhtautuu melko eri tavalla kuin ihmisiä kohtaan yleensä... Jengi on Damianille tavallaan ainoa perhe, jota hän kaipaa. Ihan täysin ja varauksetta Damian ei osaa luottaa yhtään kehenkään, mutta suurin osa jengin jäsenistä nauttii ainakin miehen jonkinasteista luottamusta. Siksi mies on myös jokseenkin tarkka siitä, kenet jengiinsä huolii, koska haluaa voida luottaa ihmisiin ympärillään. Jengiläistensä seurassa Damian onkin hieman avoimempi ja vähemmän varautunut kuin muuten. Nämä ihmiset voivat onnistua jopa kaivamaan miehestä esille jonkinlaista huumorintajua. Ylipäätään Damianin käytöksestä kyllä huomaa, että hänen jenginsä on hänelle varsin tärkeä, ja että hän suhtautuu siihen hyvin vakavissaan ja antaumuksella. Jengiläistensä kanssa Damian pyrkii pysymään väleissä, ja näiden puolia mies pitää muutenkin ihan omasta vapaasta tahdostaan, mikä on melko harvinaista. Jos hän kuulee jonkun jenginsä jäsenen olevan ongelmissa, pitää mies varmasti kyseisen henkilön puolia parhaansa mukaan. Eikä Damianin jengiläisiin kannata koskea, ellei halua hyvin vihaista miestä peräänsä. Tämä porukka vain on Damianille ikään kuin perhettä, ja luultavasti ainoa porukka maailmassa, jonka seurassa mies tuntee olonsa edes jossain määrin kotoisaksi.
Kaiken kaikkiaan Damian on varsin epävakaa ja räjähdysherkkä persoona, joka tuntuu ajattelevan, että kaikki ongelmat ratkeavat, jos jotain vetää tarpeeksi kovaa turpaan.
Menneisyys:
Damian kasvoi lähellä slummialuetta, hyvin köyhässä kaupunginosassa. Hänen äitinsä oli maksullinen nainen ja isänsä huumeiden ja alkoholin sekakäyttäjä, joka hakkasi vaimoaan ja lapsiaan. Damianilla on myös isosisko, Olivia, joka on häntä kolme vuotta vanhempi. Kuten huomata saattaa, lasten vanhemmat eivät olleet mitenkään esimerkillisiä kasvattajia, ja lähinnä sisarukset pitivätkin huolen toisistaan. Olivia oli tavallaan aina Damianin elämän kulmakivi, ja tuohon hän saattoi turvata kaikessa. Melko nuorella iällä Olivia seurasi äitiään uravalinnassa, koska isän päihteidenkäytön vuoksi perheen toimeentulo oli jokseenkin epävakaata, ja Olivia koki velvollisuudekseen elättää itsensä ja Damianin. Eihän Damian itsekään rikoksilta välttynyt, vaan huumeet ja väkivalta veivät pojan jatkuvasti hankaluuksiin.
Kun Damian oli kolmentoista ja Olivia viidentoista, otettiin heidät lopulta huostaan, eikä Damian ole tämän jälkeen nähnyt vanhempiaan kertaakaan. Olivian hän on tavannut vain muutaman kerran, viimeksi pari vuotta sitten.
Damian ei tuoreena ja harvinaisen vaikeana teininä tietenkään löytänyt sijaisperhettä, vaan vietti seuraavat neljä vuotta nuorisokodissa. Seitsemäntoistavuotiaana herra muutti omilleen, vaikka joutuikin täysi-ikäisyyteensä asti olemaan nuorisokodin työntekijöiden kanssa melko tiiviisti tekemisissä. Ilmeisesti nuo eivät ihan luottaneet Damianiin... Kumma juttu. Noihin aikoihin Damian päätyi myös liittymään erääseen jengiin, jossa suuri osa hänen kavereistaan pyöri. Hän olikin hyvissä väleissä jenginsä pomon, Samirin, kanssa. Jotkut kutsuivat häntä jopa tuon oikeaksi kädeksi. Kaikki oli siis varsin hyvin ja elämä näytti hetken aikaa oikeastaan suhteellisen hyvältä. Kunnes Damian meni ja ihastui Samirin tyttöystävään, kuvankauniiseen ja kaikkien ihailemaan Sherylliin. Noihin aikoihin hän tutustui myös Sheryllin ystävään, Femiin, johon ei tosin aluksi tullut ihastukseltaan kiinnittäneeksi kovin paljon huomiota. Tunteensa Sherylliä kohtaan poika piti tietenkin visusti omana tietonaan, koska ei halunnut aiheuttaa ongelmia. Ei, ennen kuin kävi ilmi, että Sheryllillä oli samankaltaisia tunteita häntä kohtaan. Nuoret alkoivat tapailla, salaa Samirilta tietenkin, ja Damian menetti sydämensä tytölle aivan täysin.
Sitten Samir sai jostain tietää parhaan kaverinsa ja tyttöystävänsä suhteesta. Damian ei aluksi tajunnut, miten tuo oli voinut saada asian tietoonsa. Samir tietenkin raivostui aivan täysin: hän pakotti Damianin eroamaan jengistään ja usutti sitten muutamia alaisiaan nuorukaisen kimppuun. Nämä Damianin entiset ystävät hakkasivatkin hänet pomonsa käskystä melko täydellisesti, minkä jälkeen hän vietti kaksi viikkoa sairaalassa. Ja ainoa, joka häntä kävi siellä katsomassa, oli Sheryllin paras ystävä Femi.
Damianin päästyä sairaalasta ei kulunut kuin muutamia päiviä, ennen kuin entisen jengin jäsenet olivat hänen kimpussaan jälleen. Tuon kohtaamisen jäljiltä Damianilla on luodin jättämä arpi vasemmassa hartiassaan, sekä kaksi varvasta vähemmän kuin ihmisillä yleensä. Eihän tämäkään kostonhimoiselle Samirille riittänyt - hän halusi Damianin hengiltä.
Välteltyään vanhan jenginsä jäseniä muutamna viikon, etsi mies lopulta Sheryllin käsiinsä, koska tyttö oli totaalisesti lakannut pitämästä yhteyttä häneen. Ja julma hymy huulillaan Sheryll kertoi, aivan suoraan ja valehtelematta, että hän oli vain leikkinyt Damianilla aikansa kuluksi. Sheryllin tunteet olivat olleet näyteltyjä kaikki, ja näin tyttö oli tahallaan hankkinut Damianin huonoon valoon, ja lopuksi itse kavaltanut hänet Samirille.
Tieto siitä, että hänen silmittömän rakkautensa kohde oli vain leikkinyt hänen tunteillaan ja pilannut hänen elämänsä, särki Damianin sydämen. Hän vannoi itselleen pyhästi, ettei enää koskaan rakastuisi kehenkään. Ja joitain päiviä harkittuaan mies lopulta päätti, ettei hänelle olisi tulevaisuutta kaupungissa. Niinpä hän muutti pois, kauas petollisesta rakastetustaan ja hänen vertaan janoavista vanhoista kavereistaan. Niinhän sitä sanotaan, että aika parantaa haavat... Hiljalleen elämä asettuikin takaisin uomiinsa, Damian löysi itselleen asunnon ja alkoi pyöritellä omia pikku bisneksiään huumeiden välittämisen parissa. Aikansa pohdittuaan Damian päätti, ettei sen tyyppisessä kaupungissa ehkä kannattanut olla ihan omillaan, ja olihan hän jo muutenkin tottunut elämään jengissä, joten hän päätyi liittymään Airbornen riveihin. Vaikka mies aluksi olikin muita kohtaan melkoisen epäluuloinen, sopeutui hän kuitenkin jengiin suhteellisen nopeasti. Ja koska yksinäisen miehen elämä oli suhteellisen sisällötöntä, oli jengiin helppo panostaa, ja niin tästä porukasta tulikin Damianille melko tärkeä. Jonkin verran ennen jengien välille solmitun välirauhan alkua, tilanteen ollessa ehkä levottomimmillaan, jengin silloinen johtaja koki tilanteen ilmeisesti liian vaikeaksi, mahdottomaksi voittaa. Tai näin Damian ainakin päättelee, koska eräänä päivänä mies vain lähti, joko pakeni kaupungista tai kuoli sitä yrittäessään, kuka tietää. Ennen niin yhtenäinen jengi ajautui hieman tuuliajolle, ja uusia johtajaehdokkaita ilmaantui jokunen. Vaikka Damian ei koskaan ainoankaan jengin johdossa ollut ollutkaan, oli hänelle tavallaan ihan luonteva ajatus asettua ehdolle Airbornen johtajaksi, olihan jengistä tullut hänelle hyvin tärkeä. Tiedä sitten miksi siinä loppujen lopuksi kävi niin kuin kävi, mutta jengin johtoonhan Damian päätyi, ja hän pitääkin asemastaan kiinni varsin voimakkaasti.
Tämän jälkeen ei oikeastaan kulunut kauaakaan, kun Damian löysi ovensa takaa laukkunsa pakanneen ja kotoaan karanneen, itseään neljä vuotta nuoremman Femin. Damian, joka ei koskaan ollut tajunnut tytön olevan ihastunut häneen, oli varsin hämmentynyt siitä, että tuo oli seurannut häntä, muttei raaskinut kaverikseen muodostunutta ja ainoaa itseään esimerkiksi sairaalassa katsomassa käynyttä tyttöä rappuunkaan jättää. Ja jotenkin siinä sitten vain kävi niin, että Femi päätyi asumaan Damianin kanssa saman katon alle. Nyt paria vuotta myöhemmin Damian on tästä oikeastaan vain tyytyväinen - Femistä on hänen jenginsä ohella muodostunut jonkinlainen kiintopiste miehen elämälle.
Muuta:
x Damian sekä välittää että käyttää amfetamiinia ja marihuanaa. Kumpaankaan aineeseen mies ei myönnä olevansa millään tavalla koukussa kuitenkaan, ja se taitaa oikeastaan pitää myös paikkansa.
x Damian vihaa kaikkia nimestään väännettyjä kutsuma- tai lempinimiä. Joissain harvoissa tapauksissa hän saattaa sietää, että häntä kutsumaan vain Damiksi, mutta sekin on vähän riskipeliä. Joku on joskus mennyt vääntelemään jotain sellaista, kuin vaikka Damsu, ja se saa miehen varmasti raivostumaan.
x Damian ei pidä turhan aurinkoisista tai lämpimistä päivistä, eivätkä aamu tai päivä oikein muutenkaan ole hänen vuorokaudenaikojaan. Toisaalta ei hän kauheasti pidä sateestakaan, ja lumisateesta vielä vähemmän.
x Kauhean eläinrakas ihminen Damian ei ole, vaan hänen mielestään eläimet ovat lähinnä tiellä.
x Musiikin kuuntelu ei sinänsä koskaan ole oikein ollut Damianin juttu... Kyllähän hän jotain radiota joskus satunnaisesti kuuntelee, mutta siihen se sitten jääkin. Niin pieni murto-osa musiikista loppujen lopuksi on miehen mielestä hyvää.
x Jos nyt pitää mainita joitain asioita, joista Damian pitää, ovat niitä varmaan ilta ja yö, myöhään valvominen ja pitkään nukkuminen, Femi, hänen jenginsä, kotona sohvalla ilman sen kummempaa tekemistä istuskeleminen, meri, kalliot etenkin meren rannalla, hiljaisuus ja ukonilma aina silloin tällöin, jos sitä saa seurata sisältä käsin kastumatta sateessa.
x Mitään Damian ei oikeastaan myönnä pelkäävänsä jos joku asiaa kysyy... Ja aika pitkälti se pitääkin paikkansa. Oikeastaan Damian kuitenkin pelkää ihmisten päästämistä lähelleen, sekä läheisten ihmisten menettämistä... Ja pimeyden hän kokee hieman ahdistavaksi, ainakin sisällä ollessaan. Joku valo pitää mielellään olla päällä ellei sitten yritä saada unta.
x Damianin vasemmasta hartiasta löytyy luodin jättämät arvet sekä etu- että takapuolelta, ja hänen vasemmassa jalassaan on vain kolme varvasta.
x Muita erityistuntomerkkejä ovat kolme tatuointia: navan alla oleva hyvin pieni tähti, oikean korvan takana olevat kolme raapaisujälkeä muistuttavaa tatuointia ja vasempaan jalkapöytään tatuoitu teksti Saint Anger.
Suhteet:
Äiti - Damian ei oikeastaan tiedä, eikä välitä siitä, onko nainen elossa vai kuollut. Ei ole kuullut äidistään mitään moneen vuoteen.
Isä - Jossain kaukana, toivottavasti ainakin. Damian kun vihaa miestä sydämensä pohjasta.
Femi - Damianin elämän ehdottomasti tärkein henkilö, jonkinlainen suojatti ja vähän kuin pikkusisko, jota Damian omalla, oudolla tavallaan rakastaa varsin paljon.
Nicole - Ei mitenkään erityisesti kuulu Damianin suosikkityyppeihin, niin kuin ei kukaan minkään toisen jengin jäsen... Ei Damian nyt oikein voi sanoa vihaavansa ihmistä, jota ei kunnolla tunne, mutta melko kireät välit tähän neitoon ovat kuitenkin.
Livian - Tuttu, muttei mitenkään erityinen kaveri tai mitään. Periaatteessa Damianin suhtautuminen on kuitenkin yllättävän positiivista, kun ottaa huomioon, ettei Livian kuulu hänen jengiinsä.
Suhteita saapi ehdotella C:
Ulkonäkö:
Damian on tummaihoinen, suunnilleen 182 senttiä pitkä ja vähän päälle 75 kiloinen mies. Ihan normaalikokoinen kaveri kyseessä siis. Lihaksia löytyy siinä määrin kuin niitä nyt tarvitsee, sillä Damian tykkää siinä mielessä pitää itsestään huolta, ja treenaaminen on muutenkin mukavaa. Silmät ovat tumman vihreät, vähän ruskean suuntaan sävyttyneet. Pieni partakin löytyy.
Vaatetukseen kuuluvat yleensä joko valkoiset hihattomat paidat tai saman väriset suurehkot t-paidat, erilaiset hupparit ja normaalit harmaat tai siniset, löysät farkut. Päässä on jengin tunnuksena toimiva musta huivi ja sen päällä lippis, jonka väri vaihtelee lähes päivittäin. Hiukset ovat mustat ja aina alle parin sentin mittaiset, mutta harvoinpa Damian paljain päin on liikkeellä. _________________ Kun toivomisesta oli vielä apua.
Viimeinen muokkaaja, lusikka pvm La Lok 22, 2011 3:08 pm, muokattu 5 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Rilla Peura

Liittynyt: 11 Lok 2006 Viestejä: 4043
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 5:40 pm Viestin aihe: |
|
|
Joopa joo, tiedot tulevat tähän. Nappaan Sharlotten jengittömiin. ;D
Nimi: Sharlotte Noble
Kutsumanimet: Sharlotte, Shar, Lotte
Ikä: 21-vuotias
skp: Nainen
Jengi: Jengitön
Luonne
Sharlotte on seikkailunhaluinen ja täynnä elämäniloa. Hän ei pienestä masennu ja näkee oppineensa aina jotakin uutta elämän pienistä vastoinkäymisistä. Hän on lempeä ja aina valmis auttamaan, vaikkei osaisikaan antaa oikeanlaista apua. Sharlotte nauttii jännityksestä ja vauhdista, mutta ymmärtää pelätä vaaran edessä - hän ei tee mitään tyhmänrohkeaa, ellei puolusta sillä ystäviään.
Sharlotte on ymmärtäväinen ja hellä, mutta myös ovela ja tulistuessaan raju. Hän on hyvin tyyni, joten ärsyttää saa pitkään ennen kuin Sharlotte todella suuttuu. Suuttuessaan onkin suorastaan myrkyllinen, mutta ei tekisi oikeasti pahaa kenellekään, vaikka kuinka uhoaisi. Pakon edessä puolustautuu, mutta ei koskaan hyökkää ensin. Saattaa kyllä heittää pari sarkastista kommenttia, mutta ei, hän ei tee aloitetta.
Menneisyys
Sharlotte eli varsin 'normaalin' lapsuuden. Hänen äitinsä oli yksinhuoltaja, mutta Sharlotten isoveli Peter oli fiksu eikä tehnyt typeryyksiä. Sharlotte kävi peruskoulun ja sai nauttia hyvistä arvosanoista. Isästään ei ollut mitään tietoa, eikä ole koskaan oikein jaksanut kiinnostaakaan. Sharlotten äiti kuoli syöpään tuon ollessa teini, mutta Peter oli jo aikuinen ja huolehti pikkusiskostaan.
Peter lähti maailmalle Sharlotten aikuistuttua ja Shar jäi yksin. Jonkin ajan kuluttua ihmisiä alkoi katoilla kummasti ja jäljelle jääneistä ihmisistä tuli etäisiä ja aggressiivisia. Pian ihmiset alkoivat jakaantua omiin leireihinsä, jengeihin, joista Sharlotte päätti kunnon tyttönä pysyä kaukana. Äkkiä tutun kaupungin kadut muuttuivat vieraiksi ja pelottaviksi. Jonkin ajan kuluttua Sharlotte huomasi viettävänsä yhä enemmän aikaa kaupungin keskellä sijaitsevassa koulussa muiden selväjärkisten kanssa.
Muuta
- Omistaa taitto- sekä linkkuveitsen, jossa on mukana kynsiviila, pullonavaaja, ruuvimeisseli ja pienet sakset.
- Asuu kerrostalokaksiossa kaupungin keskustassa, talon kolmannessa kerroksessa. Vuokraa ei enää maksa, koska kukaan ei sitä moneen vuoteen ole tullut vaatimaan. Viettää kuitenkin enemmän aikaansa muualla kuin kotonaan.
- Ei koske alkoholiin tai muihin päihteisiin.
- Pitää kissoista, lukemisesta ja bailaamisesta.
- Ei osaa ajaa autoa eikä muutakaan moottoriajoneuvoa.
- Kuuntelee metallimusiikkia, joskus hyvinkin raskasta sellaista, mutta se ei vaikuta hänen aurinkoiseen luonteeseensa.
Suhteet
Äiti - kuollut
Isoveli Peter - maailmalla
Kuva/kuvaus
Sharlotte on 176 cm pitkä ja vartaloltaan hoikka ja siro. Ihonsa on luonnostaan hyvin vaalea ja silmänsä haaleansiniset, lähestulkoon harmaat. Hiuksensa ovat korpinmustat ja yltävät yläselkään. Hiukset ovat paksut ja suhteellisen hyvässä kunnossa, aina suorat ja auki, sillä Sharlotte ei juuri pidä hiusten kiinnipidosta. Hänen kasvonsa ovat lempeät ja kapeat, nenänsä terävä ja kulmakarvansa ohuet. Hänen huulensa ovat kapeat ja usein joko ilman mitään tai tummalla huulipunalla punatut.
Vaatetuksessa suosii käytännöllisiä, mutta tyylikkäitä asusteita. Useimmiten käyttää tiukkoja mustia housuja ja pitkähköä violettia ihonmyötäistä toppia, jossa on muutaman sentin levyiset kangasolkaimet. Lanteella on myös musta nahkavyö, jossa roikkuu pari ketjua oikealla puolella. Vasemmalla puolella on vyössä kiinni pieni kotelo, jonne mahtuu hyvin taittoveitsi tai linkkari tarpeen mukaan. Viileämmällä säällä pitää topin päällä todella tummanpunaista pitkähihaista takkia, joka ei peitä naisellisia muotoja, mutta on lämmin ja täynnä taskuja. Takin helmat yltävän reiden puoleenväliin.
Kuva tulee varmaankin.
Roolipelaaja: Rilla _________________ Siellä hän onnea saalistaa, vastustaa turha on, sillä hän on - valmiina tanssimaan!
Viimeinen muokkaaja, Rilla pvm La Lok 22, 2011 5:40 pm, muokattu 2 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 6:14 pm Viestin aihe: |
|
|
Niin ja mä kaappaa 4 jengi bosse _________________ Nothing is true... everything is permitted. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Rukitazuka Peura

Liittynyt: 29 Syy 2010 Viestejä: 6291
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 7:00 pm Viestin aihe: |
|
|
Noh kaippa minä liityn Niksulla & Kojilla. Koji ryhtyy jengittömäksi, nössö kun on. Niksua kaavailen varmaan 3 porukkaan ~
-----------------
Nimi: Nicole Sinaford
Kutsumanimi: Niksu
Ikä: 19-vuotias
skp: Nainen
Jengi: Arogoan
Luonne:
Should I talk slower like you're a retard?
Should I talk slower like you're retarded?
They think you're dumb
I think you're smart
No, wait, I lied
I think you're dumb
Get it
You just don't get it
Get it
You stupid mother f*cker
You stupid mother f*ck
Räväkkä ja määrätietoinen nainen, joka ei turhia emmi. Hän on itsepäinen kuin mikäkin kakara ja osaa ola erittäin, erittäin ärsyttävää seuraa. Mitään kauniita sanoja taikka kohteliaisuuksia et tule häneltä kuulemaan, vain keskarin näytön ja pskan jauhantaa kuulet häneltä. Hän pahemmin jaksa välittää muista enään, vaan kävelee niskojaan nakellen eteenpäin. Elikkä täysi kusipää Nicole on. Herkkä kuin tulitikku, yksi raapaisu riittää niin nainen on ilmi liekeissä eli raivostunut, jolloin hän antaa nyrkin puhua puolestaan. Oikeastaan Nicole on surkea puhumaan tai kyllä hän osaa muodostaa sanoja, mutta hän ei osaa oikein keskustella tietyissä tilanteissa tai ei tiedä mitä sanoa. Siksi hän on hieman epävarma, eikä viitsi haaskata sanojaan, koska hän tietää että nolaa itsensä jotenkin. Epävarmuutta hän ei koskaan näytä päällepäin, siitähän tulisi vain enemmän pilkkauksia.
Nicole voi naureskella räkäisesti sinulle jos satut kaatumaan tai muuten vain tulla pilkkaamaan, mutta yleensä hän vain tappaa tuolloin ärtymystään muihin eli alkaa ärsyttämään muita. Vaikka nainen on joutunut lukemattomia kertaan tappeluun ja hävinnyt, hän silti nostaa päänsä pystyyn ja uhoaa joskus tappavansa kaikki. Kukaan ei pahemmin tiedä mitä Nicolen mielessä liikkuu, mutta yksisarvisia taikka sateenkaaria siellä ei ole näkynyt piiiiitkiin aikoihin.
Miss independent
Miss self-sufficient
Miss keep your distance, mmmm
Miss unafraid
Miss out of my way
Miss don't let a man interfere, no
Miss on her own
Miss almost grown
Miss never let a man help her off her throne
So, by keeping her heart protected
She'll never, ever feel rejected
Little miss apprehensive
Said ooh, she fell in love
Nuo sanat jos mitkä passaavat Nicoleen aivan mahtavasti, kuin ketsuppi ranskalaisiin. Neiti on erittäin itsenäinen, eikä hevillä hyväksy apuja ja hän ei luovuta helpolla. Hän yrittää niin kauan, kunnes onnistuu, hän ei halua enään tuntea epäonnistumisen tunnetta, joten Nicole on lakannut ajattelemasta että on olemassa epäonnistumisen riski. Erittäin pitkävihainen hän valitettavasti on, eli ei passaa ärsyttää, koska neiti muistaa jopa 2vuoden jälkeenkin riidan ja voi kostaa yhtäkkiä. Eli hyvin arvaamaton Nicole on ja aseiden kanssa hän on todella vaarallinen.
Entäpä, onko Niksulla lempeää puolta ? Se on hyvin epätodennäköistä tai hän ei ole sitä moniin vuosiin näyttänyt. Pelkkää julmuutta ja vihaisuutta hänestä huokuu, rakkaus ja avuliaisuus ovat jääneet menneisyyteen. Koskaan nainen ei ole langennut rakkauteen, koska hän ei usko kenenkään pitävän itsestään ja parempi vain niin, hän pärjää paljon paremmin yksinkin.
Eli lyhyesti: Kusipää & täysi pskiainen, jota ei helposti unohda räväkkyydellään. Vaikka muisto saattaa olla aika negatiivinen, häntä et kuitenkaan tule helposti unohtamaan.
Menneisyys:
Nicole on asunut lapsuutensa lastenkodissa, koska hänen vanhempansa olivat jo kuolleet. Hänen isosiskonsa, joka on 3 vuotta vanhempi, oli jo saanut hyvän ja rakastavan perheen. Totta kai suloinen enkelikasvo ja blondi sai nopeasti perheen, toisin kuin Nicole, jolla oli tummanrsukeat ja sikinsokin olevat hiukset. Eikä hän ollut mikään helppoluonteinen vaan käytös oli aika töykeää. Hän halusi omat vanhempansa takaisin, eikä suostunut adoptoitavaksi. Vaikka hänestä yritettiin kasvattaa kilttiä lasta, hän vain kasvoi nuoriso hulikaaniksi. Teini-iän tullessa lyheni tukka ja se värjäytyi mustaksi, tupakka ja huumeet alkoivat olla osa Nicolen elämää. Mileno, Nicolen ystävällinen isosisko, koitti kaikin keinoin auttaa siskoaan, jotta tuo saisi elämän raiteilleen ja kaikki olisi hyvin. Mutta Nicole vain raivosi Milenolle ja kertoi kuinka koko elämä oli yhtä hlvettiä, että Mileno oli sen verran enkeli että se saisi mitä vain. Ja niinhän se olikin ... Mileno sai perheen, ystäviä, hyvän kasvatuksen, terveen elämän ja jopa tuo oli onnistunut löytämään ihastuksensa. Toisin kuin Nicole... Poloinen karkasi lastenkodista kaduille ja asusteli pummien kanssa kaduilla. Häneen ei kukaan halunnut tutustua, eikä pojat edes katsoneet Nicolea kuin pilkaten. Ja kadut kasvattavat nuoresta kunnon hulikaanin, joksi Nicole muuttui ja lopulta tuosta tulikin täydellinen pskiainen, joka ei paljoa tunteile.
Noh, eipä Nicolen elämä ole kukkaisia ja sateenkaaria täynnä, enimmäkseen mörrimöykkyjä sateessa. Mutta kuka tietää, jos joku päivä neiti itsenäinen rakastuukin johonkin ja hänen elämänsä alkaa tulla valoisemmaksi.
Muuta:
- Tunnarina voisi toimia tämä, hieman sanojen takia mutta enimmäkseen rytmin takia. Kuvaa hyvin Nicolea kun hän on tappelussa tai jotain vastaavaa.
- Tunnari 2 on Nicolen perus mielentila, yleensä tyttö voi hyräillä sävelmää yksin ollessaan. Sanat kuvaavat hyvin Nicolen mielentilaa.
- Tunnari 3, taasen yksi tunnari mikä sopii hyvin Nicolelle tuon taistelu tilanteessa.
- Ääni, elikkä tuo joka laulaa 0:47 kohassa niin sen naisen ääni.
- Käyttää huumeita ja huumeissaan ollessaan saattaa olla joko erittäin vaarallinen tai on ihan oudoissa maailmoissa.
- Tupakoi myös.
- Alkoholistakin alkaa vähitellen tulla Nicolelle ongelmia, koska siihenkin hän on alkanut kuluttaa rahaa.
- Ei ole niin rikas mitä olettaisi jengiläiseltä, mutta pitää rahaa tärkeänä ja tekee rahan eteen melkein mitä vain.
- Ei välitä eläimistä, eli ei halua lemmikkiä.
- Aseina on ainakin revolveri ja pistooli, josksu kulkee niiden kanssa ja silloin kannattaa pysyä kaukana.
- Jos Niksun miesmaku kiinnostaa niin voin sanoa että hän haluaisi säväyttävän miehen, eli joko mies pukeutuu jotenkin eirkoisesti tai luonne on salaperäinen. Oikeastaan Nicole pitää salaperäisistä miehistä, eli salaperäisyydellä voit herättää naisen kiinnostusta, jota on vaikea kyllä saada.
- asutelee kerrostalossa 4kerroksessa ja kerrostalossa on 5kerrosta. Asunto on erittäin surkeassa kunnossa, eli Nicole ei ole mitään siivoushulluja. Hänen kämpästään löytyy viinipulloja ja särkyneitä sellaisia, huumepusseja, sätkien jämiä ja vähän kaikenlaista moskaa. Eli tervetuloa vain ~
- Komean kulkupelin Nicole kuitenkin omistaa ja tässähän se onkin : x
Suhteet:
(x) = kuollut
Äiti: Clarissa (x)
Isä: Michael (x)
Isosisko: Mileno
Kuva/kuvaus:
Klick
Näin ensimmäiseksi: hiukset ovat mustat, eivät vaaleat.
Naisella on pituutta 175cm verran ja hänen vartalonsa on ihan normalipainoinen. Omistaa kauniin tummanruskeat silmät ja niiden alapuolella on kapea suu. Kielessä kimaltelee lävistys, samoin vasemmasta kulmasta löytyy läväri. Hiukset ovat pikimustat kuin hiilet ja lyhyet, kuten kuvasta näkyykin. Hänellä on aika kevyen näköinen vartalo, mutta kyllä hän on treenannut käsivoimiaan, että tältä naiselta löytyy kyllä voimia lyönteihin.
Pukeutumistyyli on aika mustaa ja mustaa, koskaan hänellä ei ole mitään värikästä. Yleensä hän pukeutuu huppareihin ja mustiin farkkuihin. T-paitojakin hän suosii, mutta harvoin näet hänellä mitään paljastavaa.
Roolipelaaja: Rukitazuka
-----------------------
Nimi: Koji Sugoru
Ikä: 18-vuotias
skp: Mie
Jengi: Jengitön
Luonne:
Peter is young
He tries to talk but no one listens to him
Everybody’s busy living and dying
Not thinking bout what they’re doing
Hiljainen ja ujo poika, joka ei uskalla sanoa mihinkään vastaan. Hän vain tekee kaiken mitä käsketäänkin. Suloinen poika hän on ja hyvä luotto ystävä, mutta hän ei vain enään omista omaa tahtoa ja etkä koskaan kuule hänen sanovan ‘ haluaisin tehdä näin… ‘ tai ‘ olen sitä mieltä.. ‘. Hän vain menee muiden mukaan eikä tuo omia mielipiteitä esille. Pojalle kaikki on tärkeämpää kuin hän itse, kaikki muut ovat etusijalla hän on siellä viimeisellä sijalla jos edes pääsee millekkään sijalle. Hän on oppinut sen ettei kannata kenellekään ryppyillä, parempi vain että pidät suusi supussa ja nyökyttelet. Hän vaikuttaa kaikin puolin yksinkertaiselta enkeliltä, jolla ei ole mitään omaa tahtoa. Hän on kuin nukke, jota ohjaavat näkymättömät narut taikka jokin robotti, jolla ei ole tunteita tai mitään. Niin, hän on aika tunteeton tai hän ei ainakaan itke melkein koskaan, hän kyllästyi itkemiseen. Naurunpoikastakaan ei kasvoilta löydy enään, sekin lähti kurin mukana. Ainoa minkä kasvoilta saattaa nähdä on avuton ja pelokas ilme, ehkä myös hätääntynyt taikka ahdistunut. Yleensä noita tunteita kasvoilla on, mutta yleensä hän vain tuijottaa jalkojaan ilmeettömänä. Oikeastaan hän elää koko ajan pelossa, hän pelkää että joku lyö tai että hän mokaa jotenkin. Koji tekee kaikki työt varovasti ja mahdollisimman huomaamattomasti, niin ettei saisi toruja tai mitään töistään.
Koji on siis kiusaajien lempikohde, eli avuton rääpäle joka anelee armoa heti ensimmäisen iskun jälkeen. Ja poikaa on helppo kiristää että suostutella tekemään melkein mitä vain. Elikkä hän on pelkkä säälittävä hiirenrääpäle, joka vain vikisee kun muut vievät. Joidenkin mielestä hän on söpö, koska Koji viihtyy paljon luonnon parissa ja lukee kirjoja sun muuta sellaista. Muutenkin Kojin hiljaisuus, ujous ja helposti punastelevuus tekevät joidenkin silmissä hänestä söpön. Mutta yleensä kaikki vain alkavat kiusata häntä siitä että hän on niin rääpälemäinen.
Ken tietää, jos Koji joskus rohkenee sanomaan jollekkin vastaan jotain.
Lisää luonteesta selviää ropessa ~
Menneisyys:
When Peter is nine,
His teacher tells him that this planet is dying
That someone needs to put an end to it all
And so when Peter comes home
He tells his mom
I’m going out in the world to save our planet
And I ain’t comin back until she’s saved
I’ll walk my way to see the King and parliament
If they don’t help I’ll do it by myself
Suloinen poikavauva syntyi huolehtivaan perheeseen, jossa oli jo Camilla niminen tyttö. Camilla oli Kojia 4 vuotta vanhempi. Perheen vanhemmat olivat hyväsydämisiä ja huolehtivat lapsistaan oikein hyvin. He kasvattivat noita ja pitivät heitä kuin kukkaa kämmenellä. Kaikki oli oikein hyvin ja Koji oli täyttänyt 10 vuotta. Koulussa meni hyvin tai näin Koji uskotteli vanhemmilleen, hän ei halunnut tehdä ketään surulliseksi. Oikeasti Kojia kiusattiin koulussa, kiusaamisenaihe oli se että Koji oli niin kultianen poika ja pärjäsi hyvin koulussa. Kateus tuotti siis sen että aina Kojia tönittiin, kirjoja vietiin sun muuta. Mutta urheasti poika kävi koulua, koska hlusi vanhempien olevan ylpeä hänestä. Hän aikoi vielä pitkälle, mutta pitkälle pääsy tyssääntyi kun pojan äiti kuoli syöpään. Michael, perheen isä otti asian hyvin raskaasti ja hän turvautui viinaan. viinan ansiosta alkoi kotona pyöriä naisväkeä, eikä enään Koji saanut haluaamansa huomiota isältään tiakka huolenpitoa. Niinpä Camilla otti ohjakset käsiinsä ja alkoi huolehtia pikkuveljestään. Lopulta Michael oli löytänyt rinnalleen naisen, joka vain käytti miestä hyväkseen ja havitteli tuon rahoja. Naisen nimi oli Daisy ja tuolla oli poiak nimeltä Jeremy, joka oli Kojia vuoden nuorempi. Näin syntyi uusi perhe, mistä Koji ei alkuunsakkaan pitänyt, koska Daisy oli pojalle erittäin ankara ja kohteli tuota huonosti. Jeremy kiusasi Kojia että Camillaa.
Camillan löysi työn ja poikaystävänkin, joten hän muutti omilleen, näin Koji jäi yksin perheensä kanssa. Mutta ei mies kauan kestänyt tätä sotkua, joten hän karkasi kotoa ja muuti omilleensa 16-vuotiaana. Avuton poika kaduilla käveli ja oli toisten nyrkkeilysäkkinä, sama jatkuu vieläkin. koji pelkää aina mennä ulos, koska tietää että häntä peistään ja kovastikkin. Jengeihin ei poika ole uskaltanut itseään sotkea.
Muuta:
- Ääni & tunnari, laulu passaa todella hyvin Kojin luonteeseen.
- Aseisiin poika ei koske mielellään, mutta on hänellä kotona yksi ase ainakin.
- Huumeet eivät poikaa kiinnosta, eikä hän niihin aio koskea.
- On erittäin luonnonläheinen ja omistaakin pari kasvia kotonaan.
- Asustelee kerrostalossa alimmassa kerroksessa, yksiössä. Asunto on hyvin siisti ja aika pieni. Väritys on aika vaaleansävyisää.
- Pysyttelee varjoissa, koska jos tuleen äytille niin saa kiusaajansa peräänsä.
- Ei pahemmin ole kerennyt ihastua kehenkään.
- Lukee paljon, myös tykkää piirrellä lintuja vihkoonsa. Opiskelukin on lähellä sydäntä, eikä Koji mikään tyhmä ihminen olekkaan.
Suhteet:
(x) = kuollut
Äiti: Susanne (x)
Äitipuoli: Daisy
Isä: Michael
Isosisko: Camilla
Pikkuvelipuoli: Jeremy
Kuva/kuvaus:
Klick
Tuo poika tuossa, hänen vieressään on hänen siskonsa.
Kojilla on pituutta 165cm eli ei ole ihan tavallisten miesten pituudessa. Vaikka kuvassa näyttääkin pitkältä ja normaalikokoiselta, on oikeasti aika hentoraajainen. Hänellä ei pahemmin ole lihaksia, joilla pullsitella muille. Vain äly on hänen vahvuutensa. Kojin hiukset ovat kauniin vaaleat ja kihartuvat hyvin pienesti latvoista. Hänen silmänsä ovat jäänsiniset, kuin taivas. Kasvonpiirteet ovat aika sirot, eivät mitenkään voimakkaspiirteiset siis. Lävistyksiä taikka tatuointeja ei pojalta löydy.
Vaatetus on aika tavanomaista, pitkähihaisia, t-paitoja, kevyitä huppareita ja farkkuja taikka collegeja. Väreinä on aika haaleat värit, myös valkoinen ja mustakin käy. Mutta värikkäitä värejä ei pahemmin miehellä näy.
Roolipelaaja: Rukitazuka _________________ I sit and talk to God... And he just laughs at my plans.
Viimeinen muokkaaja, Rukitazuka pvm La Lok 22, 2011 1:34 pm, muokattu 10 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Kaze Peura

Liittynyt: 07 Maa 2008 Viestejä: 7512
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 7:03 pm Viestin aihe: |
|
|
Nimi › Renée Lambrick "Rene"
Ikä > 20 vuotta
Skp > Nainen
Jengi › Jengitön
Luonne › If love was a word, I don't understand.
The simplest sound, With four letters.
Whatever it was, I'm over it now.
With every day, It gets better.
Are you loving pain, loving the pain?
And with everyday, everyday
I try to move on.
Whatever it was,
Whatever it was,
There's nothing now.
Hyvin pienikokoinen ja elämää nähnyt Rene, on vaatimattomuudestaan huolimatta kaikkea sitä mitä voi odottaakin. Vaikka hän ei ota hirveästi osaa ympärillä tapahtuviin asioihin, eikä edes kuvittele liittyvänsä mihinkään jengeihin, hänellä riittää kapasiteettia ja temperamenttia asioiden selviämiseen.
Ihmiset eivät yleensä kaikkoa Renen ympäriltä, mutta tuo hoitaa sen heidänkin puolestaan. Sosiaalisuus on melko vieras käsite naiselle, joka ei ole joutunut sen kanssa kauheasti tekemisiin. Hänellä on hyvin harvoja tuttuja, ja ystäviä joihin luottaa, on sitäkin vähemmän.
Nainen ei ole tottunut rähisemään muille, mutta osaa kyllä hoitaa senkin puolen, mikäli tarvetta löytyy. Hän on mestari poistumaan paikalta (yleensä väsäämiensä pommien avulla), ja välttelee riitoja ja yhteenottoja suurien korstojen kanssa mahdollisimman paljon.
Perus ilme mitä Renen kasvoilla useimmiten näkyy, on ehkä hieman tyytymätön ja varovainen. Hän ei omista suuria sosiaalisia taitoja, eikä tämän vuoksi osaa ilmaista asioita kovinkaan kohteliaasti. Ihmisten luonteenpiirteet ovat vaikea asia Renelle, eikä tuo osaa yhtään lukea saatika huomata niitä.
Rene on väliinpitämätön siitä, mitä muut tästä ajattelevat. Sanat eivät häntä satuta samalla tavalla kuin fyysinen kipu, jota hän pelkää huomattavasti enemmän. Kuolema on asia, joka kauhistuttaa Reneä, ja tuon takia myös välttelee kyseisestä asiasta puhumista mahdollisimman paljon. Hän ei halua joutua tilanteisiin, joissa 'kuolema voisi koitua hänen kohtalokseen'..
Menneisyys › Renéen menneisyydestä ei ole kauheasti mitään sanottavaa. Ainakaan mitään hyvää.
Hän syntyi erittäin köyhän, yksinhuoltajaäitinsä perheeseen, johon ei tosiaan kuulunutkaan muita kuin Rene ja äitinsä. Kaikki oli huonosti alusta asti, äiti pystyi elättämään tuskin itseään, niin lapsikin oli vielä hoidettavana. Sairas, mutta hyvin nuori äiti, kuoli turhankin varhain, jolloin 10-vuotias pikkutyttö Rene jäi ypöyksin kaduille asumaan. Hän oli periaatteessa täysin ulkona tästä yhdyskunnasta, eikä näinollen ottanut osaa juuri mihinkään. Hän ei käynyt koulussa, ollut niin kuin muut lapset, saatika saanut ruokaa kunnolla.
Vaikka menneisyys on jättänyt naiseen pahoja arpia ja jälkiä, hän ei nosta niitä pöydälle. Rene on sellaista sorttia, joka elää päivä kerrallaan ja selviytyy parhaansa mukaan.
Ulkonäkö › Rene on n. 155 cm pitkä, hyvin hontelo ja melko alipainoinen neito. Hänen ihonsa on luonnostaan aika tumma (latinon tapainen ihonväri), mutta koska terveys ei ole parhaimmassa kunnossa, väri on aika 'luonnoton' eikä hehku kovinkaan terveenä. Naisen ruumiinrakenne on siro, ja vaikka kasvojen muoto on hieman pyöreä, ne ovat silti laihuuden takia kulmikkaat poskipäistä.
Silmät ovat luonnostaan suklaan-meripihkan värien sekoitus, mutta kaikki saaste ja tuhka on värjännyt silmistä elottoman näköiset ja väriset, hieman harmaankellertävän tapaiset iirikset, joiden musta pupilli tuntuu olevan jatkuvasti 'samassa' elottomassa asennossa. Tummat ja kulmikkaat kulmakarvat tuovat kuitenkin edes hieman eloa Renen kasvoihin, vaikkakin ilme näyttääkin jatkuvasti tympääntyneeltä. Symmetrisen ja pienehkön nenän alapuolella ovat täyteläiset ja söpöt, tummat huulet, joiden suupielet ovat jatkuvasti suorassa viivassa, tai sitten alaspäin suuntautuneina.
Naisella on pitkät mustanruskeat hiukset (ruskea sävy näkyy vain auringonvalossa), jotka ovat hieman huonohkossa kunnossa. Ne ulottuvat reilusti puoleen selkään asti, ja ovat paksut ja luonnostaan hieman, vain HIEMAN lainehtivat. Hänellä on myös paksut etuhiukset, jotka ovat hieman epätasaiset ja toisinaan peittävät kulmat, toisinaan eivät (eivät ole siis koko ajan symmetrisessä asennossa). Hiukset ovat yleensä vedettynä oikean olkapään ylitse eteen, ja ne ovat aina sekaisin.
Rene pukeutuu hyvin huolittelemattomasti ja köyhästi. Hänellä on yllään tummanharmaat farkkucaprien tapaiset (joissa paksu mustasolkinen vyö), joiden toinen lahje on n. polven alapuolelle ja toinen on enemmän nilkkaa kohti. Housut ovat melko ihonmyötäiset ja revityt, tai siis aivan rei'illä. Renellä on myös yllään likainen, tummanruskea t-paita/topin tapainen (jossa mustia kuvioita), joka on sidottu kireämmälle lanteen kohdalta, sillä se on aika suuri. Naisella on myös päässään usein valkoinen ('vapauden väri') huivi (pannaksi kieritettynä), mutta toisinaan se roikkuu kaulassa.
Renellä on myös yksi korvalävistys vasemmassa korvassaan, sekä äitinsä tekemä puinen käsikoru oikeassa ranteessaan.
Muuta ›
• Ääni & tunnari - Ääni on hieman säröilevä ja varovainen, matala ja tietyissä tilanteissa käheä.
• Tykkää liikkua ja asua enimmikseen yksikseen, sillä ei osaa luottaa lähes kehenkään.
• Himoitsee liharuokia, joita ei melkein koskaan pääse maistamaan, joutuessaan tyytymään leipiin ja likaiseen veteen.
• Omistaa erittäin huonon vastustuskyvyn, jonka vuoksi on hyvin altis kaikille sairauksille.
• Pelkää nelijalkaisia, ja karvaisia otuksia. Eli lyhyesti: eläimiä (etenkin koiria).
• Pelkää sisäisesti myös yksinäisyyttä, ja kuolemaa yksin, sekä fyysistä kipua, johon ei ole parannusta tai lohduttajaa.
• Välttelee yhteenottoja, ja poistuu paikalta yleensä väsäämiensä pommien avulla. Ne tuottavat lamaannuttavaa kaasuainetta ilmaan hetkellisesti, jotta vastapuoli ei pääsisi yhtä ketterästi perään. _________________ This is the fate of modified humans like me.
Viimeinen muokkaaja, Kaze pvm La Lok 22, 2011 6:19 pm, muokattu 2 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 8:05 pm Viestin aihe: |
|
|
Nimi: Centryes Drakeling 'Cen'
Ikä: 23 vuotias.
skp: Mies
Jengi: Jengi on Shadow ja hän on jengin pomo.
Luonne:
Cen on rauhallinen mieheksi joka johtaa. Hän ei anna tunteille tilaa vaan pitää itsensä aina skarppina ja valmiina iskemään. Hän on pelkkää brutaalia pahaa ja rakastaa leikkiä ystävällistä, houkutellen lähelleen typeryksiä ja murskaa heidän toiveensa. Hän ei varsinaisesti osaa hymyillä vaan pitää kasvonsa aina peruslukemilla. Hän hymyilee vasta kun saa kuulla jonkun anelevan armoa ja itkevän jonkun muun hengen säilyttämiseksi. Hän osaa olla myös inhimillinen, mutta se kestää juuri ja juuri muutaman sekunnin. Hän ei anna armoa lapsille, naisille tai miehille. Hän ei tunne henkistä tai fyysistä himoa kehenkään joten hänelle on vaikea tarjota vastapalvelusta. Hän voi vain rääkätä jonkun kuolleeksi omalla 'rakkaudellaan' ja nautiskella tuota sitten mielin määrin. Hän on verenhimoinen 'peto' joka juo uhrinsa tyhjiin ja istuu puissa silloin kun ei muuta keksi. Ivaa häneltä ei kuule äänestä. Cen ei pilaile koskaan kenekään kustannuksella. Miehen ääni on aina vakaa ja varma tekemästään hyvästä tai pahasta. Hän ei tunne elämäänsä niin hyvänä jos hän puukottaa jotakuta selkään. Cen ei ole pelkuri joka pakenee kun tulee ongelmia vaan kohtaa ne kuin mies ja on tähän asti selvinnyt ongelmista aika näppärästi. Juoniteleva hirviö Cen on myöskin. Hän tekee aina kaikki vakaan harkinnan pohjalta eikä jätä mitään sattuman varaan. Älykkyys siis pohjana.
Menneisyys:
Cen tuli kaupunkiin kun oli asunut ensin 9 vuotta Japanissa ja sitten toiset 4 vuotta Kiinassa harjoitellen itämaisia taistelulajeja. Hän ei osannut kaupunkiin muuttaessa puhua juuri mitään muuta kieltä kuin Kiinaa tai Japania, mutta piakkoin tuo tasoittui ja tuo alkoi puhumaan loistavaa paikallista kieltä. Miehen elämä heittelehti ääripäästä toiseen ääripäähän. Kuitenkin hän pisti elämänsä järjestykseen ja kaupunkia vaivaavan aikuisten kadon jälkeen hän kasasi oman Jengin ja vetäytyi siihen suureen pilvenpiirtäjään. Sieltä käsin hän on tarkkaillut muita ihmisiä koskaan tapaamasta ketään muita kuin oman jenginsä. On kuitenkin yksi ihminen jonka hän on tavannut eikä hän kuulu Cenin porukkaan,
Muuta: Tänne kaikki mitä keksit hahmostasi. Kuten tunnarit, äänet, omistaako aseita, talo, lemmikit.
Suhteet: Tänne voitte pistää perheen, ystävät, vihamiehet, rakkaat, kuolleet ynnä muut.
Kuva/kuvaus: Cenin oljen vaaleat hiukset olivat leikattu lyhyiksi. Ne olivat villit, kesyttämättömän näköiset kuten myös ilme silmissä. Vaikka katse oli tyyni, kylmä ja viileä, se ei peittänyt tulisuutta joka odotti oikeaa aikaa päästä vapaaksi. Miehen kasvot olivat teräväpiireiset, tylyt ja tyynet. Cenillä oli pahannäköinen arpi poskessa joka kulki korvasta leukaan asti, aivan kuin jonkinlainen eläin olisi raapaissut häntä. Päällään hänellä oli nahkatakki, musta paita ja tummat farkut. Miehellä oli myös aurinkolasit jotka kylläkin olivat otsalla. Kengät olivat maiharit, tummat nekin.
Roolipelaaja. Blackfang
-------------------------------------
Nimi: Livian Strongarm
Ikä: 17 vuotias.
skp: Nainen
Jengi: Ei ole jengiä, koska häntä pidetään liian hempeänä siihen.
Luonne:
Livian on herkkä ja positiivinen persoona. Hän ei kuitenkaan hymyile ja hypi ympäriinsä kuin mikäkin gazelli vaan näyttää pirteytensä ja onnellisuutensa vähän kerrallaan. Vieraille hän saattaa olla vähän kylmä, mutta asiakkaat ovat asia erikseen. Hän on kylmä ja kohtelias muille aivan kuin pikku robotti jolla on väkevät tunteet. Livian osaa näyttää herkän puolensa ja loukkaantuu erittäin nopeasti. Hänen kanssa ei pelata pelejä ja vaikka joku yrittäisi hän pystyy paljastamaan tempun helposti kuin sormia napsauttamalla. Livian vihaa valehtelijoita enemmän kuin laki sallii joten hänen kanssaan pitää olla tarkka sanoistaan, koska Livian uskoo myös aika helposti väärääkin informaatiot, mutta tarkistaa asian kyllä lopulta. Livian eroaa monista nuorista juuri ystävällisyytensä takia. Hänellä ei ole mitään syytä yleensä ilkeillä muille saato sitten alkaa heitä hakkaamaan. Livian ei pidä elostaan nynnyn leimassa, mutta ei myös halua haastaa ketään tappeluun. Livian pitää hermonsa missä ja milloin tahansa, hän on jopa absolutisti. Neito pitää elostaan siinä määrin, että voi puhua muillekkin kuin itselleen tai sitten jollekkin ilkimykselle. Hänellä on hermoja myös uhota, mutta ei hirveämmin halua. On monia asioita mitä hän haluaa ja mitä ei halua. Sitten on harvinainen puoli joka ei koskaan pääse oikeuksiinsa, se puoli joka tulee esiin äärimmäisissä tilanteissa. Livianista kaikki ovat saaneet kiltin tytön kuvan, mutta hän on aineissa häijympi ja aggresiivisempi kuin moni voisi toivoa. Hän saattaa alkaa riehumaan täysin tuntemattomasta syystä tai siitä, että joku on satuttanut hänelle rakkaita, joita ei ole paljon. Livian saattaa suuttuessaan hakata kenet tahansa eikä se ole kaunista katseletavaa. Neito on ailahteleva, impulsiivinen ja todella aggresiivinen kun hänen omalle alueelle tunkeaa. Hän saattaa näyttää vähän väliä maksulliselta, mutta sitä hän ei todellakaan ole. Neito voi käyttäytyä välillä kuin oikea painajainen. Ehkä pidät itsesi kaukana hänestä. Joskus nainen ollessa vihainen tai surullinen hän patoaa ne sisälleen siksi aikaa, kunnes seuralainen lähtee ja vasta sitten päästää tunteensa irti. Häntä on vaikea saada suuttumaan, mutta valehtelu, kuten jo sanoin, saa naisen pään kiehumaan pahemmin kuin muut törkeät loukkaukset. Häntä ei saa koskaan puhumaan tunteistaan kellekkään, mutta jos pääsee edes lähelle naista tai edes tuon ystäväksi saa olla onnellinen kun saa naisen avautumaan itselleen. Purkaessaan tunteita pitää olla alta pois jollei halua olla itse kohde. Suuttuessaan tai vihaa purkaessaan hän ei ole oma itsensä vaan muuttuu täysin toiseksi persoonaksi jota ihan puhtaasti kannattaa varoa henkensä kaupalla. Livianin on vaikea hyväksyä ketään ystäväksene sillä hän omistautuu suhteen ylläpitoon sitten aika kovasti joten sekin syö hänen voimiaan aika paljon. Hän ei sen vuoksi halua kuluttaa kallisarvoista energiaansa johonkin turhanpäiväiseen ystävyyssuhteeseen, mutta rakastaa silti jotakin itselleen tärkeää persoonaa enemmän kuin laki sallii. Hän ei näytä usein kiintymystä kuin lemmikeilleen, mutta saatuaan ystävän ei todellakaan luovuta ihan heti. Rakkautta häneltä ei tipu kelle tahansa laitapuolen kulkijalle, mutta säälii niitä joilla ei ole omaa kotia ja ottaa sen vuoksi joitakuita asumaan luokseen. Hän rakastaa erästä henkilöä enemmän kuin elämäänsä, mutta ei tiedä onko hän enään elossa. Livian itkee harvoin ja vielä harvemmin on pahoillaan tekojaan. Häntä ei saa itkemään helposti saati sitten ainakaan kiduttamalla paljastamaan salaisuuksiaan jotka kätkeytyvät petollisen ulkokuoren sisään. Hän on erittäin salamyhkäinen ja arvaamaton hahmo. Persoonallisuus siis vaihtelee tilanteen mukaan, mutta mukautuu myös muiden tunteiden mukaan. Hän voi olla hetken fanaatikko toisen rakkaudenjulistaja.
Menneisyys:
Livian syntyi aika rikkaaseen perheeseen josta hänet sitten ajettiin ulos, koska hän ei kuulemma enään kelvannut vanhemmilleen. Neito piti siitä asti huolta itsestään eikä koskaan ajatellut edes rakastuvansa kehenkään. 15 vuotiaana hän kuitenkin rakastui, mutta mies joutui lähtemään pois eikä Livian ksokaan nähnyt häntä uudestaan. Se sai hänet surulliseksi ja niin hän vannoi itselleen, ettei tarvinnut ketään elämäänsä ja pärjäisi niin ylä kuin alamäissäkin itse.
Muuta:
- Ei omista mitään henkilökohtaista.
- Pysyttelee muiden tieltä pois.
- Omistaa vain yhden teräaseen: linkkuveitsen
- Abslotustina ei juo alkoholia.
- Käyttää, mutta harvoin, huumeita.
- Osaa tapella vaikkei niillä taidoilla kehu.
- Ei halua suhteita kenenkään kanssa, vielä.
- Äänenä toimii naislaulaja.
Suhteet:
Perhe:
Äiti: Victoria Strongarm (kuollut)
Isä: Helven Strongarm (kadonnut)
Veli: Emil (maailmalla)
Isoveli: Aron (kaupungissa)
Pikkusisko: Emilia (kuollut)
Isosisko: Deanna (kadonnut)
Ystävät:
Damian Dincht - Tuttava jota Livian ei pelkää niin paljon.
Vihamiehet:
Rakas:
Kuva/kuvaus: Livian
Livian tuossa kuvassa on 160cm pitkä ja hiukan alipainoinen. Muuten kaikki oleellinen tulee esiin kuvassa.
Roolipelaaja. Blackfang _________________ Nothing is true... everything is permitted.
Viimeinen muokkaaja, BlackFang pvm La Lok 22, 2011 7:55 pm, muokattu 9 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Rukitazuka Peura

Liittynyt: 29 Syy 2010 Viestejä: 6291
|
Lähetetty: Pe Lok 21, 2011 10:22 pm Viestin aihe: |
|
|
Nicolen tiedot olisi valmiit, ovatkos läpi ?
Kojin tiedot tulee tässä lähi päivinä :3 _________________ I sit and talk to God... And he just laughs at my plans. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
lusikka Susi

Liittynyt: 18 Syy 2008 Viestejä: 2854
|
Lähetetty: La Lok 22, 2011 2:01 am Viestin aihe: |
|
|
Damian valmis, toivottavasti kelpaa C: _________________ Kun toivomisesta oli vielä apua. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: La Lok 22, 2011 10:31 am Viestin aihe: |
|
|
Ruki hahmo on lävitse.
lusikka, minulle jäi auki miten Damianista tuli Airbornen johtaja. No kuitenkin, koska olet thenyt hyvää jälkeä ja pidin hahmostasi en pistä sinua kertomaan miten hän sen sai. Jääköön se meille auki kuhan lisäät hetki kun kerkeät tai keksit. _________________ Nothing is true... everything is permitted. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
lusikka Susi

Liittynyt: 18 Syy 2008 Viestejä: 2854
|
Lähetetty: La Lok 22, 2011 11:07 am Viestin aihe: |
|
|
Aa, ajatusvirhe, sen siitä saa kun kirjottaa tietojaan liian myöhään yöllä n.n Kehittelen tässä jotakin ja lisäilsen jahka keksin :D _________________ Kun toivomisesta oli vielä apua. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Rukitazuka Peura

Liittynyt: 29 Syy 2010 Viestejä: 6291
|
Lähetetty: La Lok 22, 2011 11:14 am Viestin aihe: |
|
|
Noniin, Koji poika olisi kans valmis :3 Kenties sekin läpi ? _________________ I sit and talk to God... And he just laughs at my plans. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
BlackFang Peura

Liittynyt: 16 Hei 2010 Viestejä: 5732
|
Lähetetty: La Lok 22, 2011 11:26 am Viestin aihe: |
|
|
Kojikin on läpi. _________________ Nothing is true... everything is permitted. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|